torstai 19. helmikuuta 2015

Michael Ridpath : 66 pohjoista leveyttä

Tämä on toinen osa brittiläiskirjailijan luomasta Magnus Jonson sarjasta. Ensimmäinen, Varjojen saartama, ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Itseltäni se meni ohi, silti hyppy suoraan uusimpaan romaaniin ei kärsinyt yhtään. Päähenkilönä on Islannissa syntynyt, mutta Bostonissa aikuistunut Magnus. Rikollisjengiltä suojelua tarvitseva poliisi on saanut siirron Reykjavikiin. Talouselämän romahdus on ajanut kansan kaduille, ja sitten pankkipomoja löytyy kuolleina sieltä täältä...Politiikka tunkeutuu poliisien tutkintatyöhön, eikä tilannetta helpota se että yhtä äkkiä asia koskeekin myös Ranskaa ja Iso-Britanniaa. Aavistukset ja omat johtopäätökset vievät Magnusta eteenpäin. Samalla hän pohtii isänsä murhaa, mikä on edelleen ratkaisematta. Magnuksen tavatessa sukulaisiaan menneisyydestä nousee johtolankoja, mutta myös toinen murha. Asia tuntuu selvemmältä kauheudestaan huolimatta: joku sukulaisista on tehnyt kaksi murhaa. Kuka, milloin ja miksi? Vaikka kirjassa on useampi murhamysteeri ja vieläpä välillä käydään menneisyydessäkin, juoni pysyy hyvin kasassa. Lukemisen ihana ihmeellisyys teki sen minulle taas : erään syyllisen nimen paljastuttua menin kananlihalle!!!!Suosittelen jännityksen ystäville!

torstai 12. helmikuuta 2015

Dan McMillan : Polttouhrit: holokaustin syyt

Tässä tuoreessa tietokirjassa McMillan pohtii juutalaisten joukkomurhaa 1930-ja -40-luvulla eli holokaustia.Kirjailija asettaa itselleen kysymyksiä, ja sitten hakee vastauksia eri tietolähteiden ja omien johtopäätösten kautta. Tyyli on selkeä ja johdonmukainen, sekä ennen kaikkea monipuolinen. Hän ei kivitä ketään, ainakaan niin sanotusti suoralta kädeltä. Tässä on napakka, syvällinen sekä silti laaja esitys asiasta, minkä unohtamista ei koskaan saa tapahtua. Lukijalle miellyttävä koko, 276 sivua (sisältäen viitteet, lähteet ja hakemiston) ei karkottane asiasta kiinnostuneita.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Per Petterson : En suostu

Palkittu norjalaiskirjailija laittaa lukijan lähes vuotaville avohaavoille tässä kolmannessa suomennetussa romaanissaan. Se vie syvälle ihmiselämän syövereihin. Tunnelma on tehty harmaan eri sävyin, onnen välähdyksetkin ovat korkeintaan siniharmaita. Pettersonin kirjoitustyyli ei myöskään päästä lukijaa helpolla. Hän ei väännä asioita suoriksi, vaan jättää tilaa tulkinnoille. Silti tarina kulkee eteenpäin ilman takkuja. Rajun alun jälkeen meinasin jättää kirjan kesken, mutta olen tosi tyytyväinen etten niin tehnyt. Asiat selkiytyvät loppua kohden - tavallaan. Selviytymisen, yksinäisyyden ja ystävyyden kuvaus menee suoraan sydämeen - se joko puristaa kipeästi tai antaa toivoa.


Tarinan päähenkilöt ovat ystävykset Tommy ja Jim. Heidän elämäänsä ja ystävyyttänsä seurataan kahdella aikatasolla, 1960-luvulla sekä nykyhetkessä. Jim asustaa omivan äitinsä kanssa, Tommy sisaruksineen joutuu kokemaan äidin hylkäämisen sekä isän väkivallan. Tommyn viha isäänsä kohtaan saa pojan tekemään väkivaltaisen teon, ja niin isäkin lähtee. Kaikki muuttuu, sisarukset erotetaan toisistaan. Kukin selviää tavallaan. Mutta yllättäen se onkin Jim, jonka mieli murtuu. Sairaalareissu katkaisee ystävyyden, kunnes kolmenkymmenenviiden vuoden kuluttua sattuma puuttuu peliin...asioiden on saatava piste. Tavalla tai toisella.


Romaanissa on mielenkiintoinen piirre (tai montakin mutta tämä pisti silmääni eniten): vanhemmuuden suuri vajavaisuus, suorastaan sen puute. Eräässä kohdassa kaverukset pohtivatkin näin: " ...oli omaperäistä että lapsella oli molemmat vanhemmat." Jimin äiti haluaa suojella poikansa mainetta, ja kieltää vierailijat sairaalareissun ajan. Ja Jim pohtii yksin tuskissaan, miksei kukaan välitä...Kirjassa on monta kyyneleistä kohtaa, eikä lukeminen ole helppoa. Silti, lue tämä tyylikäs romaani!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ferdinand von Schirach : Syyllisyys

Tämän puolustusasianajajan kertomukset ovat rankkaa luettavaa. Tositapauksista ideansa saava Schirach ei tässä kirjassaan anna lukijan rentoutua jännityksen parissa, vaan pistää ajattelemaan moraalia, ihmisyyttä, syyttömyyttä ja vastuuta. Ei kepeitä teemoja! Vaikuttavaa, rankkaa, ajatuksia herättävää - eli ei unilukemista! Silti, suosittelen!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

W.G. Sebald : Ilmasota ja kirjallisuus

Tämä jo edesmennyt ja palkittu kirjailija sai minut voihkaisemaan: "Miksen ole lukenut tätä jo aiemmin? Miksi tämän piti jo loppua?" Kyseessä ei ole romaani vaan esseeteos, minkä pohjana on Sebaldin pitämät luennot ja niihin liittyvä kirjeenvaihto. Sebald pohtii syitä saksalaisten kollektiiviseen muistinmenetykseen liittyen liittoutuneiden ilmapommituksiin toisen maailmansodan aikana. Luvut ovat kovia: pommituksia koki yli 130 kaupunkia, 600 000 siviiliä kuoli ja 7,5 miljoonaa saksalaista menetti kotinsa. Silti asia on tabu niin kirjallisuudessa kuin tavallisissa saksalaisissa suvuissa. Käsitteet menneisyydenhallinta, torjuntamekanismi ja oman historian likvidointi kuvaavat asiaa täydellisesti. Sebald pohtii, miten he saivat tehtyä hiljaisesti sovitun, yleisen tavan katsoa yksinomaan tulevaisuuteen - oli velvoite vaieta menneisyydestä. Selvisivätkö saksalaiset koko sodasta tunnottomuuden tilan avulla? Tunsivatko he ansaitsevansa ilmapommitukset tekemiensä rikosten takia? Miksi muistot olivat heti niin kovin vääristyneitä, miksi niistä ei kerrottu, miksi ne kiellettiin? Ne harvat todet kuvaukset torjuttiin, jottei turvavyöhyke sortuisi. Pelättiin Saksan hajaantumista, yhteiskunnan romahtamista - villiintymistä.
Näitä pohdintoja ja niistä syntyviä päätelmiä esimerkkien valossa olisi lukenut enemmänkin. Kirjailijan toteamus "on liian raskasta muistaa" on varmasti totta. Mielenkiintoinen lukukokemus historian ja/tai psykologian ystäville.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Carol Shields : Ruohonvihreää

Kirjallisuuden professorin titteli sekä palkinnot eivät tee kirjailijasta jäykkää, ulkopuolista tarkkailijaa. Näin voin todeta luettuani Shieldsin romaanin sekä Otavan nettisivujen lyhyen kirjailijaesittelyn. Ruohonvihreää  kertoo yksinhuoltajasta, jonka elämä ei ota lähteäkseen käyntiin avioeron jälkeen. Charleen asuu poikansa kanssa, käy töissä ja seurustelee mukavan miehen kanssa. Elämä maistuu - joltain. Yllättäen hän saa kutsun leskiäitinsä häihin. Tämä sysää Charleenin elämän uusille urille dramaattisella tavalla. Tapahtumat lähtevät liikkeelle pikku hiljaa, kuin varkain, mutta muistelut ja pohdinnat ennakoivat lopun yllättäviä tapahtumia.


Romaanissa on monta mielenkiintoista henkilöä: diktaattorimainen leskiäiti, herrasmies sulhanen, määräilevä ja kaikkitietävä tuttavapariskunta, narsistinen ex-aviomies, viisas ja salaperäinen kirjeenvaihtoystävä....Ihmisten väliset suhteet ja niiden kehittyminen/muuttuminen on tämän kirjan ydin. Sekä rakkauden ilmaisu ihmisen persoonallisuuden mukaan. Sillä emmehän me kaikki osoita rakkautta samoin tavoin! Naisen elämän ja sisimpien tunteiden kuvaus ei silti tee tästä vain naisten romaania, vaan sopii kaikille laadukkaan kirjallisuuden ystäville!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Jan Guillou: Suuri vuosisata-sarja

Guilloun romaanisarjasta on suomennettu nyt kolme ensimmäistä osaa: Sillanrakentajat (2012), Keikari (2013) sekä Punaisen ja mustan välissä (2014). Jemmasin ne juuri tätä joululomaa varten, herkuttelin lukukokemuksella jo etukäteen; 1800-luvulta alkava historiallinen sukuromaani sarja, oijoi!! Ensimmäinen osa, Sillanrakentajat, täytti odotukset ja sai ahnaasti odottamaan lisää. Norjalaiset Lauritzenin veljekset Lauritz, Oscar ja Sverre menettävät isänsä, eikä heidän äidillään ole muuta mahdollisuutta kuin lähettää heidät sukulaisen taloon köydentekijän oppiin. Lahjakkaat pojat saavat huomiota, ja väärinkäsityksen aiheuttaman mutkan jälkeen heidän elämänsä saavat täysin uuden mahdollisuuden ja suunnan. Heistä kaikista tulee uuden ajan insinöörejä, mutta rakkauden tähden kaikkien tiet vievät eri suuntiin. Kirjailija kuvaa tekniikan ja erityisesti rautateiden kehitystä Afrikassa ja Norjassa. Niihin ei kuitenkaan uppouduta liiaksi, vaan selostukset nivoutuvat hyvin tarinaan. Varsinkin Afrikka-osiot ovat todella mielenkiintoista luettavaa.
Toinen osa, Keikari, kertoo samasta ajanjaksosta mutta enemmän nuorimman veljen, Sverren, kautta. Hänen tiensä vei Englannin maaseudulle sekä Lontoon kulttuuripiireihin. Kirjailija on todennut että miesten välisen rakkauden kuvaaminen oli aluksi vaikeaa. Mielestäni Guillou ei kompuroi siihen, vaan varsin kökköön tapaan liittää tarinaansa kulttuurilegendoja. Mutta luettava romaani kuitenkin!
Kolmasosa, Punaisen ja mustan välissä, sai minut huokailemaan. Tuskasta. Mutta luettavahan se oli; kuinka veljesten elämä jatkuu 1920- ja -30-luvun Euroopassa? Paikoin toimivaa kuvausta sen ajan ilmapiiristä ja ihmisten valinnoista, mutta enimmäkseen päätöntä poikkoilua ilman punaista lankaa.
Väkisin tuli mieleeni, olisiko kirjailijan kannattanut tehdä vain yksi romaani Lauritzenin veljeksistä...Jos haluaa lukea tuoretta romaanisarjaa suuresta vuosisadasta, valitsisin Ken Follettin trilogian. Sori Jan.