Tämä jo edesmennyt ja palkittu kirjailija sai minut voihkaisemaan: "Miksen ole lukenut tätä jo aiemmin? Miksi tämän piti jo loppua?" Kyseessä ei ole romaani vaan esseeteos, minkä pohjana on Sebaldin pitämät luennot ja niihin liittyvä kirjeenvaihto. Sebald pohtii syitä saksalaisten kollektiiviseen muistinmenetykseen liittyen liittoutuneiden ilmapommituksiin toisen maailmansodan aikana. Luvut ovat kovia: pommituksia koki yli 130 kaupunkia, 600 000 siviiliä kuoli ja 7,5 miljoonaa saksalaista menetti kotinsa. Silti asia on tabu niin kirjallisuudessa kuin tavallisissa saksalaisissa suvuissa. Käsitteet menneisyydenhallinta, torjuntamekanismi ja oman historian likvidointi kuvaavat asiaa täydellisesti. Sebald pohtii, miten he saivat tehtyä hiljaisesti sovitun, yleisen tavan katsoa yksinomaan tulevaisuuteen - oli velvoite vaieta menneisyydestä. Selvisivätkö saksalaiset koko sodasta tunnottomuuden tilan avulla? Tunsivatko he ansaitsevansa ilmapommitukset tekemiensä rikosten takia? Miksi muistot olivat heti niin kovin vääristyneitä, miksi niistä ei kerrottu, miksi ne kiellettiin? Ne harvat todet kuvaukset torjuttiin, jottei turvavyöhyke sortuisi. Pelättiin Saksan hajaantumista, yhteiskunnan romahtamista - villiintymistä.
Näitä pohdintoja ja niistä syntyviä päätelmiä esimerkkien valossa olisi lukenut enemmänkin. Kirjailijan toteamus "on liian raskasta muistaa" on varmasti totta. Mielenkiintoinen lukukokemus historian ja/tai psykologian ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti