Guilloun romaanisarjasta on suomennettu nyt kolme ensimmäistä osaa: Sillanrakentajat (2012), Keikari (2013) sekä Punaisen ja mustan välissä (2014). Jemmasin ne juuri tätä joululomaa varten, herkuttelin lukukokemuksella jo etukäteen; 1800-luvulta alkava historiallinen sukuromaani sarja, oijoi!! Ensimmäinen osa, Sillanrakentajat, täytti odotukset ja sai ahnaasti odottamaan lisää. Norjalaiset Lauritzenin veljekset Lauritz, Oscar ja Sverre menettävät isänsä, eikä heidän äidillään ole muuta mahdollisuutta kuin lähettää heidät sukulaisen taloon köydentekijän oppiin. Lahjakkaat pojat saavat huomiota, ja väärinkäsityksen aiheuttaman mutkan jälkeen heidän elämänsä saavat täysin uuden mahdollisuuden ja suunnan. Heistä kaikista tulee uuden ajan insinöörejä, mutta rakkauden tähden kaikkien tiet vievät eri suuntiin. Kirjailija kuvaa tekniikan ja erityisesti rautateiden kehitystä Afrikassa ja Norjassa. Niihin ei kuitenkaan uppouduta liiaksi, vaan selostukset nivoutuvat hyvin tarinaan. Varsinkin Afrikka-osiot ovat todella mielenkiintoista luettavaa.
Toinen osa, Keikari, kertoo samasta ajanjaksosta mutta enemmän nuorimman veljen, Sverren, kautta. Hänen tiensä vei Englannin maaseudulle sekä Lontoon kulttuuripiireihin. Kirjailija on todennut että miesten välisen rakkauden kuvaaminen oli aluksi vaikeaa. Mielestäni Guillou ei kompuroi siihen, vaan varsin kökköön tapaan liittää tarinaansa kulttuurilegendoja. Mutta luettava romaani kuitenkin!
Kolmasosa, Punaisen ja mustan välissä, sai minut huokailemaan. Tuskasta. Mutta luettavahan se oli; kuinka veljesten elämä jatkuu 1920- ja -30-luvun Euroopassa? Paikoin toimivaa kuvausta sen ajan ilmapiiristä ja ihmisten valinnoista, mutta enimmäkseen päätöntä poikkoilua ilman punaista lankaa.
Väkisin tuli mieleeni, olisiko kirjailijan kannattanut tehdä vain yksi romaani Lauritzenin veljeksistä...Jos haluaa lukea tuoretta romaanisarjaa suuresta vuosisadasta, valitsisin Ken Follettin trilogian. Sori Jan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti