Ferdinand von Schirach : Syyllisyys

Tämän puolustusasianajajan kertomukset ovat rankkaa luettavaa. Tositapauksista ideansa saava Schirach ei tässä kirjassaan anna lukijan rentoutua jännityksen parissa, vaan pistää ajattelemaan moraalia, ihmisyyttä, syyttömyyttä ja vastuuta. Ei kepeitä teemoja! Vaikuttavaa, rankkaa, ajatuksia herättävää - eli ei unilukemista! Silti, suosittelen!

W.G. Sebald : Ilmasota ja kirjallisuus

Tämä jo edesmennyt ja palkittu kirjailija sai minut voihkaisemaan: "Miksen ole lukenut tätä jo aiemmin? Miksi tämän piti jo loppua?" Kyseessä ei ole romaani vaan esseeteos, minkä pohjana on Sebaldin pitämät luennot ja niihin liittyvä kirjeenvaihto. Sebald pohtii syitä saksalaisten kollektiiviseen muistinmenetykseen liittyen liittoutuneiden ilmapommituksiin toisen maailmansodan aikana. Luvut ovat kovia: pommituksia koki yli 130 kaupunkia, 600 000 siviiliä kuoli ja 7,5 miljoonaa saksalaista menetti kotinsa. Silti asia on tabu niin kirjallisuudessa kuin tavallisissa saksalaisissa suvuissa. Käsitteet menneisyydenhallinta, torjuntamekanismi ja oman historian likvidointi kuvaavat asiaa täydellisesti. Sebald pohtii, miten he saivat tehtyä hiljaisesti sovitun, yleisen tavan katsoa yksinomaan tulevaisuuteen - oli velvoite vaieta menneisyydestä. Selvisivätkö saksalaiset koko sodasta tunnottomuuden tilan avulla? Tunsivatko he ansaitsevansa ilmapommitukset tekemiensä rikosten takia? Miksi muistot olivat heti niin kovin vääristyneitä, miksi niistä ei kerrottu, miksi ne kiellettiin? Ne harvat todet kuvaukset torjuttiin, jottei turvavyöhyke sortuisi. Pelättiin Saksan hajaantumista, yhteiskunnan romahtamista - villiintymistä.
Näitä pohdintoja ja niistä syntyviä päätelmiä esimerkkien valossa olisi lukenut enemmänkin. Kirjailijan toteamus "on liian raskasta muistaa" on varmasti totta. Mielenkiintoinen lukukokemus historian ja/tai psykologian ystäville.

Carol Shields : Ruohonvihreää

Kirjallisuuden professorin titteli sekä palkinnot eivät tee kirjailijasta jäykkää, ulkopuolista tarkkailijaa. Näin voin todeta luettuani Shieldsin romaanin sekä Otavan nettisivujen lyhyen kirjailijaesittelyn. Ruohonvihreää  kertoo yksinhuoltajasta, jonka elämä ei ota lähteäkseen käyntiin avioeron jälkeen. Charleen asuu poikansa kanssa, käy töissä ja seurustelee mukavan miehen kanssa. Elämä maistuu - joltain. Yllättäen hän saa kutsun leskiäitinsä häihin. Tämä sysää Charleenin elämän uusille urille dramaattisella tavalla. Tapahtumat lähtevät liikkeelle pikku hiljaa, kuin varkain, mutta muistelut ja pohdinnat ennakoivat lopun yllättäviä tapahtumia.


Romaanissa on monta mielenkiintoista henkilöä: diktaattorimainen leskiäiti, herrasmies sulhanen, määräilevä ja kaikkitietävä tuttavapariskunta, narsistinen ex-aviomies, viisas ja salaperäinen kirjeenvaihtoystävä....Ihmisten väliset suhteet ja niiden kehittyminen/muuttuminen on tämän kirjan ydin. Sekä rakkauden ilmaisu ihmisen persoonallisuuden mukaan. Sillä emmehän me kaikki osoita rakkautta samoin tavoin! Naisen elämän ja sisimpien tunteiden kuvaus ei silti tee tästä vain naisten romaania, vaan sopii kaikille laadukkaan kirjallisuuden ystäville!

Jan Guillou: Suuri vuosisata-sarja

Guilloun romaanisarjasta on suomennettu nyt kolme ensimmäistä osaa: Sillanrakentajat (2012), Keikari (2013) sekä Punaisen ja mustan välissä (2014). Jemmasin ne juuri tätä joululomaa varten, herkuttelin lukukokemuksella jo etukäteen; 1800-luvulta alkava historiallinen sukuromaani sarja, oijoi!! Ensimmäinen osa, Sillanrakentajat, täytti odotukset ja sai ahnaasti odottamaan lisää. Norjalaiset Lauritzenin veljekset Lauritz, Oscar ja Sverre menettävät isänsä, eikä heidän äidillään ole muuta mahdollisuutta kuin lähettää heidät sukulaisen taloon köydentekijän oppiin. Lahjakkaat pojat saavat huomiota, ja väärinkäsityksen aiheuttaman mutkan jälkeen heidän elämänsä saavat täysin uuden mahdollisuuden ja suunnan. Heistä kaikista tulee uuden ajan insinöörejä, mutta rakkauden tähden kaikkien tiet vievät eri suuntiin. Kirjailija kuvaa tekniikan ja erityisesti rautateiden kehitystä Afrikassa ja Norjassa. Niihin ei kuitenkaan uppouduta liiaksi, vaan selostukset nivoutuvat hyvin tarinaan. Varsinkin Afrikka-osiot ovat todella mielenkiintoista luettavaa.
Toinen osa, Keikari, kertoo samasta ajanjaksosta mutta enemmän nuorimman veljen, Sverren, kautta. Hänen tiensä vei Englannin maaseudulle sekä Lontoon kulttuuripiireihin. Kirjailija on todennut että miesten välisen rakkauden kuvaaminen oli aluksi vaikeaa. Mielestäni Guillou ei kompuroi siihen, vaan varsin kökköön tapaan liittää tarinaansa kulttuurilegendoja. Mutta luettava romaani kuitenkin!
Kolmasosa, Punaisen ja mustan välissä, sai minut huokailemaan. Tuskasta. Mutta luettavahan se oli; kuinka veljesten elämä jatkuu 1920- ja -30-luvun Euroopassa? Paikoin toimivaa kuvausta sen ajan ilmapiiristä ja ihmisten valinnoista, mutta enimmäkseen päätöntä poikkoilua ilman punaista lankaa.
Väkisin tuli mieleeni, olisiko kirjailijan kannattanut tehdä vain yksi romaani Lauritzenin veljeksistä...Jos haluaa lukea tuoretta romaanisarjaa suuresta vuosisadasta, valitsisin Ken Follettin trilogian. Sori Jan.