torstai 19. helmikuuta 2015

Michael Ridpath : 66 pohjoista leveyttä

Tämä on toinen osa brittiläiskirjailijan luomasta Magnus Jonson sarjasta. Ensimmäinen, Varjojen saartama, ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Itseltäni se meni ohi, silti hyppy suoraan uusimpaan romaaniin ei kärsinyt yhtään. Päähenkilönä on Islannissa syntynyt, mutta Bostonissa aikuistunut Magnus. Rikollisjengiltä suojelua tarvitseva poliisi on saanut siirron Reykjavikiin. Talouselämän romahdus on ajanut kansan kaduille, ja sitten pankkipomoja löytyy kuolleina sieltä täältä...Politiikka tunkeutuu poliisien tutkintatyöhön, eikä tilannetta helpota se että yhtä äkkiä asia koskeekin myös Ranskaa ja Iso-Britanniaa. Aavistukset ja omat johtopäätökset vievät Magnusta eteenpäin. Samalla hän pohtii isänsä murhaa, mikä on edelleen ratkaisematta. Magnuksen tavatessa sukulaisiaan menneisyydestä nousee johtolankoja, mutta myös toinen murha. Asia tuntuu selvemmältä kauheudestaan huolimatta: joku sukulaisista on tehnyt kaksi murhaa. Kuka, milloin ja miksi? Vaikka kirjassa on useampi murhamysteeri ja vieläpä välillä käydään menneisyydessäkin, juoni pysyy hyvin kasassa. Lukemisen ihana ihmeellisyys teki sen minulle taas : erään syyllisen nimen paljastuttua menin kananlihalle!!!!Suosittelen jännityksen ystäville!

torstai 12. helmikuuta 2015

Dan McMillan : Polttouhrit: holokaustin syyt

Tässä tuoreessa tietokirjassa McMillan pohtii juutalaisten joukkomurhaa 1930-ja -40-luvulla eli holokaustia.Kirjailija asettaa itselleen kysymyksiä, ja sitten hakee vastauksia eri tietolähteiden ja omien johtopäätösten kautta. Tyyli on selkeä ja johdonmukainen, sekä ennen kaikkea monipuolinen. Hän ei kivitä ketään, ainakaan niin sanotusti suoralta kädeltä. Tässä on napakka, syvällinen sekä silti laaja esitys asiasta, minkä unohtamista ei koskaan saa tapahtua. Lukijalle miellyttävä koko, 276 sivua (sisältäen viitteet, lähteet ja hakemiston) ei karkottane asiasta kiinnostuneita.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Per Petterson : En suostu

Palkittu norjalaiskirjailija laittaa lukijan lähes vuotaville avohaavoille tässä kolmannessa suomennetussa romaanissaan. Se vie syvälle ihmiselämän syövereihin. Tunnelma on tehty harmaan eri sävyin, onnen välähdyksetkin ovat korkeintaan siniharmaita. Pettersonin kirjoitustyyli ei myöskään päästä lukijaa helpolla. Hän ei väännä asioita suoriksi, vaan jättää tilaa tulkinnoille. Silti tarina kulkee eteenpäin ilman takkuja. Rajun alun jälkeen meinasin jättää kirjan kesken, mutta olen tosi tyytyväinen etten niin tehnyt. Asiat selkiytyvät loppua kohden - tavallaan. Selviytymisen, yksinäisyyden ja ystävyyden kuvaus menee suoraan sydämeen - se joko puristaa kipeästi tai antaa toivoa.


Tarinan päähenkilöt ovat ystävykset Tommy ja Jim. Heidän elämäänsä ja ystävyyttänsä seurataan kahdella aikatasolla, 1960-luvulla sekä nykyhetkessä. Jim asustaa omivan äitinsä kanssa, Tommy sisaruksineen joutuu kokemaan äidin hylkäämisen sekä isän väkivallan. Tommyn viha isäänsä kohtaan saa pojan tekemään väkivaltaisen teon, ja niin isäkin lähtee. Kaikki muuttuu, sisarukset erotetaan toisistaan. Kukin selviää tavallaan. Mutta yllättäen se onkin Jim, jonka mieli murtuu. Sairaalareissu katkaisee ystävyyden, kunnes kolmenkymmenenviiden vuoden kuluttua sattuma puuttuu peliin...asioiden on saatava piste. Tavalla tai toisella.


Romaanissa on mielenkiintoinen piirre (tai montakin mutta tämä pisti silmääni eniten): vanhemmuuden suuri vajavaisuus, suorastaan sen puute. Eräässä kohdassa kaverukset pohtivatkin näin: " ...oli omaperäistä että lapsella oli molemmat vanhemmat." Jimin äiti haluaa suojella poikansa mainetta, ja kieltää vierailijat sairaalareissun ajan. Ja Jim pohtii yksin tuskissaan, miksei kukaan välitä...Kirjassa on monta kyyneleistä kohtaa, eikä lukeminen ole helppoa. Silti, lue tämä tyylikäs romaani!