Tämän vuonna 2014 ilmestyneen romaanin viimeinen luku sai minussa aikaan fyysisen reaktion : selkärankaani pitkin menivät väristykset! Tarvitsisiko muuta kertoakaan? Kieli ja tarina soljuvat kauniisti, harvinaisen kauniisti. Tunteita, pohdintaa, sekä oikeita että vääriä ratkaisuja, elämän kovuutta ja ihanuutta - kaikkea samassa paketissa. Keskiössä on aviopari, jonka elämää määräävät lapsettomuus sekä talvi- ja jatkosota. Ei hätää, sota ei näy rintamakuvauksina, vaan sen kerrannaisvaikutuksina ihmisten elämässä. Miten tuo ajanjakso muovaa ihmistä, valintoja, ihmissuhteita, ympäristöä....Miten sota vaikuttaa ihmisen perustaan, käsitykseen Jumalasta, seksuaalisuudesta, arvoista. Näitä teemoja Heikkinen käsittelee eri henkilöiden kautta, jotka ovat niin inhimillisiä, tuttujakin.
Fransin ja Anjan elämän suurin ohjaaja on kuitenkin kyyhky. Kyyhkyset vievät heidät sodan jälkeen Tanskaan, missä koko elämä pyörii kuitenkin vain yhden kirjeen ympärillä. Kuvaus heidän avioliitostaan muistuttaa nykyihmistä hienosti siitä, että avioliittoon kuuluu anteeksianto, uhrautuminen sitä tarvittaessa sekä kumppanuus. Aina ei voi olla juhlameininki!
Ainoa miinus tulee siitä, että kappaleesta toiseen siirtyessä kirjailija ei aina anna vinkkiä, kenen pään sisälle nyt mentiin. Mutta kerta kaikkiaan upea kirja, suosittelen!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti