torstai 17. lokakuuta 2013

Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta

Sotahistorioitsija Mikko Porvali teki sen taas: hän löi kansien sisään tositarinoita, joita lukiessa ei voi kuin ihmetellä miksei tätä ole tehty jo aiemmin! Ehkä osalla kertojista aika on vasta nyt kypsä julkiseen muisteluun. Kyse ei ole rakkausromaanista, vaan kirja sisältää myös todistuksia tositoveruudesta rintamalla ja sen ulkopuolella. Lukemisen jälkeen päällimmäinen tunnelmani oli, että kyllä me nykysukupolvet kuitenkin pääsemme huomattavasti helpommalla. Koskettava ja rohkaiseva teos; käy jokaiselle lukijalle! Seuraavaa Porvalia odotellessa.....

torstai 26. syyskuuta 2013

Sanna Tahvanainen: Kuningatar

Tämä on suomenruotsalaisen Tahvanaisen ensimmäinen suomennettu romaani. Aiemmin on suomeksi julkaistu lastenkirja Silva ja teeastiasto joka otti jalat alleen. Lastenkirja on ollut meillä kirjastosta lainassa kertaalleen, eikä se lyönyt läpi meidän huushollissa. Uutuusromaanin aihe, kuningatar Viktoria, kuitenkin kiinnostaa siinä määrin että luin teoksen ilman ennakko-oletuksia. Takakannessa mainostetaan romaania moderniksi ja kaunopuheiseksi, ja sitähän se olikin. Unien ja mielikuvitustilanteiden selostus söi ihastustani, minkä herätti harvinaisen aiheen ja näkökulman valinta. Romaani on fiktiivinen, mutta varmasti kirjailija osuu oikeaan monessakin kohtaa kuvaillessaan Viktorian tunteita ja ajatuksia. Varsinkin Viktorian yksinäisyys tuli hienosti ja riipaisevasti esille. Pidin myös Tahvanaisen hienovaraisesta ajankuvasta; 1800-luku ei välttämättä ole aina helppo juttu!

perjantai 23. elokuuta 2013

Philip Kerr : Kalpea rikollinen

Tässä toinen osa Berlin Noir-sarjaan. Ensimmäinen, Liekit Berliinissä, sai minut koukkuun saman tien eikä tämä tehnyt poikkeusta. Nyt eletään syksyä vuoden 1938 Berliinissä. Natsit kiristävät otettaan elämän joka saralla, eikä yksityisetsivä Bernie Gunther voi muuta kuin totella SS-pomon Heydrichin käskyä palaamaan poliisivoimiin tutkimaan sarjamurhaajatapausta. Nuoria arjalaistyttöjä kidnapataan, kidutetaan ja sitten löytyy hylätty ruumis. Samaan aikaan natsien propagandalehti vihjailee juutalaisten tekemistä rituaalimurhista. Myös Berliinin homoyhteisössä kuhisee, eivätkä lääkäripiiritkään nuku öitään rauhassa. Liittyvätkö asiat yhteen vai ovatko kaikki vain sekoamassa suurten muutosten puristuksissa?


Teksti on jälleen kerran oivaa ajankuvaa, huumori herkullisen kuivaa ja varsin ronskiakin mutta sopii niin hyvin juuri tähän sarjaan. Kerrin ja Vera Valan tapaiset dekkaristit ovat oivia piristysruiskeita tähän genreen poikkeavilla ympäristöillään. Erityisesti pidän Kerrin kyvystä kuvata eri sosiaalisten kerrosten suhtautumista natsiaikaan. Toisaalta välillä mieleeni juolahti, että jos noin moni saksalainen olisi oikeasti epäillyt/moittinut/vihannut natseja, eihän koko toista maailmansotaa olisi ollutkaan! Eli pieni aavistus jotain naiivia tekstissä on, mutta se ei haitannut lukuiloa. Kolmas osa ratkaisee, mihin vaaka kääntyy.Tuskin maltan odottaa!

tiistai 20. elokuuta 2013

Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa

Tämä vuonna 2013 ilmestynyt ruotsalaisdekkari on naapurimaamme huipputason huippua. Todellisen tuntuisia ihmisiä tutun oloisten tunteiden vieminä, ja mausteena sukujen historia - siinä tämän romaanin resepti. Päähenkilöksi nostetaan työtön toimittaja Katrine Hedstrand, joka alkaa selvittämään dementoituneen äitinsä asioita. Löytyy yllätystalo, salaisuuksia, häpeää, salarakasta, veljeskateutta, politiikkaa...Alsterdal ei sorru raakuudella mässäilyyn tai jatkuvan piinaavan ahdistuksen piiskaukseen, vaan antaa henkilöille ja juonelle tilaa. Pakollisia dekkaripiirteitä toki on, kuten esimerkiksi se eläkkeellä oleva poliisi, mutta myös rakkaus eri muodoissaan näkyy sivuilla ilahduttavasti. 400 sivua meni hujauksessa, ja lähdenpä tästä etsimään kirjailijan esikoisteosta Kadonneet. 

perjantai 2. elokuuta 2013

J.K.Rowling : Paikka vapaana

Koska Harry Potterit eivät vieneet minua mukanaan kuten niin moniamonia muita, tartuin suurella mielenkiinnolla tähän kirjaan. Ja nyt Rowling iski minuunkin! Tämä on todella hyvä paketti: aihe, juoni, henkilöt, ympäristö, kirjoitustyyli...ah! Keskushenkilönä on kuollut mies, jonka tarina kerrotaan heti kirjan alussa.Vai kerrotaanko ihan kokonaan? Pikkuhiljaa, suorastaan trillerimäisesti, Barry Fairbrotherista paljastuu uusia asioita. Kaikki tuntuu kietoutuvan yhden miehen kuoleman ympärille pienessä Pagfordin kaupungissa. Kirjan parasta antia on Rowlingin mieletön taito kuvata eri ihmistyyppejä viiltävän tarkasti, lämpimän ironisesti. Luulenpa että moni tunnistaa itsensä tämän romaanin sivuilta, jos vain antaa itselleen luvan....Jos kaipaat hyvää tarinaa, huumoria, ajattelemisen aihetta (alleviivaamatta) - lue tämä!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kofi Annan : Elämäni sodassa ja rauhassa

Kofi Annanin pelkkä olemus televisioruudussa tai lehden palstoilla saa luottamukseni heräämään; tämä mies puhuu asiaa harvinaisella rehellisyyden, välittämisen ja oikeudenmukaisuuden asenteella. Hän jos kuka ansaitsee saada tilaisuuden kertoa ajatuksiaan 400 sivun teoksella. Ja vaikka toisen ja kolmannenkin kirjan verran! Kirjan otsikko kertoo sisällön varsin tyhjentävästi. Kofi Annan kertoo kokemaansa pitkällä urallaan keskittyen kuitenkin suurimpiin konflikteihin maailmassa. Alkuun hän kertoo lyhyesti elämänsä alkutaipaleesta pohtien, miten juuri hänestä tuli diplomaatti, YK:n pääsihteeri ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja. Asioita ei esitetä täysin kronologisessa järjestyksessä, mikä ainakin minua välillä hieman hidasti. Silti aihejako eri lukuihin on selkeä. Pohjamutia myöten, mutta silti napakasti hän kertoo mm Bosnian, Ruandan ja Lähi-idän kriiseistä. Taustoja, syitä, eri maiden päämiesten tarkoitusperät....hämmentävän suorasukaisesti Kofi Annan pamauttaa tylyjäkin faktoja, mutta aina perustellen. Tämä mies varmaan suuttuukin kauniisti?!

Tämän kirjan pitäisi olla ehdoton ihmisille, jotka ovat nousemassa tai jo ovat vaikutusvallan piireissä. Meille tavallisille talliaisille tämä on aikamoinen matka diplomatian ja politiikan koukeroihin. Uskomattomia tosiasioita vakavista, suurista tapahtumista maailmassa. Välillä lukiessani suutuin kunnolla (ihme kikkailua vakavilla asioilla, varsinkin eräs suurvalta...) mutta olen tyytyväinen että luin kirjan kannesta kanteen kesähelteistä huolimatta. Kuuluu osastoon Lue joskus elämäsi aikana! 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Jean Kwok: Käännöksiä

Tämä on helmi! Kwokin vuonna 2010 ilmestynyt esikoisteos on kerännyt kiitosta ympäri maailman, eikä ihme. Osaksi omaelämäkerrallinen romaani ei ole kevyttä luettavaa. Lukiessani minulta pääsi useamman kerran haikea tai osanottava huokaus. Tarinaa voisi kuvata haikean katkeransuloiseksi. Päähenkilönä, ja kertojana,toimii Hongkongista 11-vuotiaana New Yorkiin muuttanut Kimberly. Alustalähtien hän joutuu hoitamaan perheen asioita sekä tekemään isoja ratkaisuja itsenäisesti, koska äitinsä ei osaa englantia muutamaa sanaa enempää. Koulussa hienosti menestynyt tyttö joutuu opettelemaan kaiken uusiksi, tai salaamaan. Siinä hänestä tuleekin mestari. Sukulaisten hyväksikäyttämänä sekä koulukiusattuna Kimberly oppii, mitä Amerikkalainen unelma pitää sisällään. Kuinka paljon hänen on muutettava sieluaankin sopeutuakseen uuteen kulttuuriin ja yhteiskuntaan? 

Tämä on huikea naisen kehityskertomus, haikea rakkaustarina sekä ravisteleva opetus maahanmuuttajien elämästä. Ei todellakaan helppoa luettavaa, mutta tarina ottaa lukijasta tukevan otteen ja vie uuteen maailmaan. Kirjailija on ottanut hauskaksi tehokeinoksi "kääntäessään" siirtolaisten puheen englanniksi. Se teki tekstin eläväksi ja toi tarvittavaa kepeyttä. Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat mieleenpainuvaa kirjaa!