Taavi Soininvaara: Venäläinen vieras

Romaani (ilm.v2016) on 12-osa kirjailijan Arto Ratamo-sarjaan. En ole lukenut kaikkia, enkä edes järjestyksessä, mutta se ei vaikuttanut ainakaan minun lukuilooni. Eilen illalla en päässyt nousemaan keittiön pöydän äärestä ennen kuin viimeinen lause oli luettuna. Soininvaara osaa tehdä juonesta niin uskottavan, Suomen arkea ja todellisuutta esitellen, että läheltä liippasi etten soittanut presidentti Sauli Niinistölle että hei, sun ministereitäsi kiristetään!!
Keskiössä on venäläislähtöinen miljonääri Arkadi Akulov, jonka suvun historia velvoittaa ja painaa tekoon mikä voi koitua Suomen tuhoksi. Ratamo pääsee/joutuu pääministerin kuolemaa tutkivaan ryhmään. Pian selviää, että kyseessä on tilattu murha. Kuka, miksi, mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuka on jo idän mahdin alla, ja kuka pysyy isänmaan puolella hinnalla millä tahansa. 
Vaikka tapahtumat ovat suuria ja paikkana on Suomi, teksti ei tunnu epäuskottavalta missään vaiheessa. Taustatyö on tehty, koukerot selvitetty. Asemasta tai omaisuudesta huolimatta kaikki ovat vain ihmisiä heikkouksineen. Se tuntuu olevan Soininvaaran lohduttava viesti meille tavallisille, pienille lukijoille. Ja asioiden ratkettua heitetään vielä yksi yllätys...Tämä on kaikkien kotimaisten dekkarien ystävien luettava!

Kate Morton : Salaisuuden kantaja

Tämän romaanin paksuutta (reilu 600 sivua) ei pidä säikähtää,sillä tarina vie mennessään ja joka sivu tuo jotain uutta. Lukunopeuteni on kiitettävä, mutta kun salaisuudet alkoivat kutkuttavasti aukenemaan, toivoin hartaasti olevani nopeampi lukija! Kirjailijalla on loistava kyky: kun jokin seikka selveni, se samalla mutkisti jotain toista asiaa. Tuloksena ei ole sekavuutta, vaan lähes trillerimäisesti kolmella aikatasolla etenevä rakkaus- ja selviytymistarina, jonka lukeminen oli nautinto. Kertojaäänet ja -tasot olivat selkeitä ja perusteltuja, en muuttaisi mitään. Paitsi yksi asia keljutti: jatkuva tupakointi. Ei siinä mitään, mutta pitikö todellakin kirjoittaa jokainen savuke ja henkäys paperille!?
Asioita kerrotaan lähinnä suositun brittinäyttelijän, Laurel Nicolsonin, suulla. Laurel on kuitenkin vain salaisuuden selvittäjän roolissa. Äidinsä kuolinvuoteen äärellä muistot valtaavat mielen. Kaikki ei täsmää, jotain puuttuu ja ylimääräistäkin ilmestyy Dorothyn huokaillessa viimeisillä voimillaan nimeä Jimmy. Laurelin isän nimi ei ole Jimmy, eikä Vivienkään kuulu tuttavien joukkoon. On palattava sota-ajan Lontooseen, poikkeusoloihin jolloin kaikki tuntuivat elävän hetkessä. Laurel selvittää asiaa veljensä kanssa pala palalta, nimi nimeltä. Kenties veljen lapsuuden tuskaiset panajaiset saavat selityksen. Vai löytyykö jotain sellaista, mikä vain lisäisi tuskaa...
Tämä on namupala lukijoille, jotka nauttivat mielen sopukoihin (ja pommitusten raunioiden) hautaantuneista salaisuuksista, suuresta rakkaustarinasta sekä ihmismielen koukeroista.

Takashi Hiraide: Kissavieras

Myös kriitikkona ja runoilijana tunnettu japanilainen Hiraide (synt.v1950)  on hurmannut maailmalla v2001 ilmestyneellä romaanillaan. Vuonna 2016 suomennettu kirja on mielenkiintoinen ja haikea matka Japanin kulttuuriin, lähiöelämään, suuriin ja pieniin elämänmuutoksiin. Alku hämmentää tarkoilla, karttamaisilla selostuksilla asuntoalueelta. Päätähden, Chibin, astuessa näyttämölle kertomus herää henkiin. Teksti kuvailee tarkasti myöskin ympäröivää puutarhaa kasveineen ja eläimineen. Hiraide muistuttaa lukijaansa, kuinka kaikki kaunis onkin tässä ihan lähellä, käden ulottuvilla. Kun vain huomaamme sen! 
Kolmikymppinen pariskunta elää hiukan jämähtänyttä elämäänsä, kunnes naapurin poika saa itselleen löytökissan. Kaunis, pieni Chibi kissa tietää arvonsa, ja ottaa koko naapuruston reviirikseen. Eräänä päivänä se tyynesti tassuttelee pariskunnan taloon, kuin itsestään selvänä asiana. Nainen ihastuu kissaan heti, ja tarjoaa ruokaa ja petipaikkaa. Chibi on kuin kahden kodin loukussa oleva avioerolapsi. Chibistä tulee pian olennainen osa heidän elämäänsä, mutta silti se pitää kissamaisen coolisti välimatkaa ihmisiin. Pariskunnan vuokraisäntä kuolee, ja heidän on etsittävä uusi asunto. Mutta kuinka erota rakkaasta kissasta? Kohtalo ratkaisee asian, ja kaikki on toisin. 
Soinin lukupiiri suosittelee lämpimästi tätä pientä suurta kirjaa (150sivua), kun kaipaat liikahdusta sydämeesi sekä ajateltavaa.

Charles Dickens: Saiturin joulu

Dickens (1812-1870)  oli viktoriaanisen ajan Englannin viihdekirjailija, jonka tekstejä yleisö odotti ja rakasti. Joulukertomuksen ensipainos julkaistiin joulukuussa 1843, ja sen jälkeen sitä on julkaistu useammalla nimellä. Nimestä viis, tarina elää yhä ja on voimissaan! Soinin kirjaston lukupiiri koki todellisen jouluhetken glögin ja herkkujen ääressä, Dickensin kykyä ihaillen. Teksti ei tunnu kökön vanhalta, eikä huumori tai viisaus ole ontuvaa tämän ajan lukijalle. Älykästä, lämmintä, huumorin sävyttämää tekstiä olematta epäuskottava tai naiivi - tämä kirja on ikiaikainen! 
Kyseessä on aikuisten satu, mikä tempaisee todentuntuisesti mukaansa. Viktoriaaniseen tyyliin kuuluu myös kurjuuden, varsinkin vähempiosaisten kuten lasten, maksimointi. Kun tämän hyväksyy, samoin kuin haamujen ja henkien läsnäolon, pääsee mielenkiintoiselle, opettavaiselle matkalle. Dickens ei heilu karttakeppi kädessä osoittaen ihmisten virheitä vaatien hyvitystä tai opiksi ottamista. Ehei, tämä kirjailija tekee ironisella huumorillaan ja realistisella otteellaan ihmeitä lukijan mielessä. Osaan kertomuksiensa henkilöitä hän käytti esikuvanaan sukulaisiaan ja tuttaviaan...Tässä päähenkilönä huseeraa vähemmän hurmaava mutta sitäkin rikkaampi Ebenezer Scrooge. Hänen kuollut, ainoa "ystävänsä" Jacob Marley saapuu kummittelemaan joulun kunniaksi. Marley antaa Saiturille vielä yhden mahdollisuuden tehdä parannuksen, kunhan kestää kolmen eri hengen riepottelun. Pikkuhiljaa Scrooge alkaa murenemaan, ja näkee rahan sekä vallan taakse. Mitä kyynisyys, raha, valta tai kollegoiden kylmä arvostus auttavat, jos kotona ei edes takan tuli lämmitä. Ydinsanoma tuntuu olevan ettei raha tee onnelliseksi. Myös tasa-arvo on Dickensin mukaan hyve - olemmehan me kaikki samanarvoisia hautaanmatkaajia. Suosittelen tätä pientä suurta (100sivua) kirjaa kaikille lukukykyisille ihmisille!!

Ralf Rothmann: Kuolema keväällä

Saksan palkituimpiin nykykirjailijoihin lukeutuva Rothmann otti karsean riskin valitessaan tämän romaanin aihetta. Julkisuus oli varmaa, mutta kiitokset ja ylistyssanat ovat kirjailijalle varmasti suuri helpotus! 
Romaanin päätapahtumat ovat vuoden 1945 aikana, mutta lisänä on kaksi muutakin aikatasoa. Rakenne on silti selkeä, asiat esitetään kuin itse koettuna liikoja dramatisoimatta eikä lukijaa houkutella jatkamaan lukemista raakuuksilla mässäilemällä. Rothmann kuvaa kaikki ne harmaan sävyt, joita saksalaiset kokivat väistämättä. Ei ollut valkoista ja / tai mustaa, vaan eri harmaan sävyjä. Pääosassa on Walter, joka joutuu rintamalle petkutettuna ja viime tipassa. Paras ystävä, Fiete, joutuu samaan kyytiin, ja matka rintamalle alkaa. Jo alussa vihjataan tulevasta tragediasta johon nuoret miehet joutuvat. Walter joutuu pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen, eikä vaihtoehtoja lopulta ole kuin se yksi: painaa liipasimesta. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin selviytyä, mutta kuinka se tapahtuu? Mitä kertoa rintaman tapahtumista, joita ei itsekään ymmärrä, kestä tahi hyväksy!? 
Romaanin loppu on karun kaunis. Murhe, syyllisyys, anteeksianto. Tämän romaanin olisi varmasti ollut hyvä ilmestyä jo aikaa sitten, mutta ehkäpä vasta nyt olemme valmiita.

Ville Kaarnakari: Operaatio Polar

Kaarnakarin uutuus ei tuota pettymystä tälläkään kertaa. Varmaa ja perinteistä sotaromaani-tyyliä, fiktion ja faktojen huumaavaa sekoitusta. Aiheen valinnassa tämä mies on mestari! Kirjan kannen alaotsikko, Salaisen sodan salaiset partiot, paljastaa kyseessä olevan kylmän sodan kynnyksellä elävän Suomen varautumisesta tulevaan, salaisin ja laittominkin keinoin. Entiset kaukopartiomiehet toteuttavat entisen tiedustelupalvelun operaatiota. Toiminta peitetään valjastamalla se Neuvostoliiton vihollisten tarkoitukseen. Tapahtumat ovat kokoajan veitsen terällä: kuka paljastuu, kenen henki lähtee, mikä on hinta ja tarkoitus, kuka vedättää ketäkin...Omistuskirjoitus kertoo paljon, ja aiheuttaa väreitä: "Tämän kirjan haluan omistaa niille, jotka tietävät mutta eivät kerro." Tämä romaani on luettava rytinällä loppuun asti! Sitä ihmettelen, miksi Tuntematonta sotilasta kuvataan moneen kertaan uudestaan, kun on tällaisia tarinoita mistä filmata uutta!? Operaatio Chevalier (ilm.v2011) elokuvana saisi pissit housuun.

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Lukupiirin toinen nobelistikirjailija oli Hemingway, romaanina Vanhus ja meri. Sivumäärällä tämäkään ei ollut pilattu, mutta teksti on painavaa ja täynnä tunnetta. Kyyneliltä ei nytkään vältytty, mutta tunnelma lopussa oli vähemmän raskas kuin Steinbeckin Helmessä. Unelmat, rakkaus, luonto, elämän kiertokulku - siinä pääteemoja ainakin minun mielestäni. Pääosassa tässäkin köyhä kalastaja. Yksinäinen vanhus on saanut huonon kalaonnen päälleen. Nuoren pojan luottamus ja ihailu valaa uskoa ja ajaa vanhuksen kauas merelle. Siellä tapahtumat saavat suorastaan raamatulliset mittasuhteet. Lukija jyrsii kynsiään; ehtiikö vanhus saaliineen rantaan ennenkuin kaikki on mennyttä. Silti, oliko kaikki kuitenkaan turhaa? Onko kokemus saaliin saantia tärkeämpi? Ja mikä elämässä on tärkeää, tarvitseeko ihminen unelmia sekä mikä on lähimmäisen uskon merkitys? Vanhuksen suhteessa luontoon sekä kalastukseen oli jotain hämmentävän tuttua. Sitten tajusin, kuvaus sopii omaan appiukkooni Alpoon! Kiitos Ernest!! Terveiset teille molemmille sinne pilvien päälle!