perjantai 20. marraskuuta 2015
Kaari Utrio : Paperiprinssi
Utrio ei petä, ei ikinä! Mitä muuta tästä uusimmasta romaanista voisi sanoa...Tutkimusretkellä loukkaantunut merenkulkija Sebastian Ross ja paperiruukissa kuin vahingossa työskentelevä neiti Wilhelmine Falkensten kohtaavat mutkikkaissa olosuhteissa. 1830-luvun jäykät käyttäytymissäännöt ja lukuisat kiellot laittavat mutkia matkaan, mutta lukija voi olla varma, että rakastuneet parit saavat toisensa ja paha saa palkkansa. Silti romaani ei ole korni tai tönkkö, vaan romaani vie mennessään Utrion eläväksi tekemälle menneelle aikakaudelle. Edellisiin romaaneihin verrattuna tässä on ehkä enemmän todella myrkyllisiä henkilöitä, joita Utrio kuvaa omalla humoristisella tyylillään. Myös päähenkilöiden poikkeuksellinen pituus ja siitä aiheutuvien harmien kuvaus (ja niistä selviäminen!)lämmitti tällaista kaappien ylähyllyille yltävää lukijaa. Todellakin suosittelen käytettäväksi täydelliseen irtiottoon arjesta!!
tiistai 17. marraskuuta 2015
Antony Beevor : Ardennit 1944 : Hitlerin viimeinen uhkayritys
Uusimmassa teoksessaan historioitsija Beevor keskittyy syksyn 1944 - tammikuun 1945 tapahtumiin Luxemburgin, Belgian ja Saksan rajoilla. Kirja keskittyy juuri Ardennien taisteluun, mutta edeltävistä kahakoista on myös kattavat selostukset. Erityisesti HÜrtgenin metsässä tapahtunut yhteenotto on vaikuttavasti kerrottu. Beevor ei petä tälläkään kertaa! Aiheen raskaudesta ja valtavasta tietomäärästä huolimatta hän kirjoittaa sujuvan vetävästi; lukija ei voi kuin päästää menemään sivu toisensa perään kuin parhainta dekkaria lukiessaan. Ja kyseessähän on tietoteos, ja loppuratkaisun tietävät jo kaikki ennakkoon. Kutkuttavasti Beevor avaa lukijalle suurten sotaherrojen välisiä sanaharkkoja, mökötyskohtauksia ja omalaatuisia tekoja. Erityisesti herrat Patton ja Montgomery aiheuttavat minulle jopa välillä hihityskohtauksia - siis oikeasti, aikuiset miehet!!! Tätä ei voi kuin suositella, ja huom! Fonttikoko on jees!
maanantai 9. marraskuuta 2015
Sara Medberg : Holhokki
Tässä ihanan vaaleanpunaista romantiikkaa 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta. Lukija tietää jo alkutahdeista, mitä tämä romaani tarjoaa ja joskus se vain on niin ihanan rentouttavaa! Kirjan syntyhistoria on mielenkiintoinen: Medberg tekee väitöskirjaa tyttöjen kasvatuksesta 1700- ja 1800-luvuilla, ja tämä historiallis-romanttinen tarina on sen kaunokirjallinen tuotos. Se näkyy tarkkoina (muttei tylsistyttävän pitkinä!) ja mielenkiintoisina kuvauksina sen ajan tavoista, pukeutumisesta, ajatusmaailmasta...Medberg hallitsee tyylilajin jo tässä ensimmäisessä romaanissaan; tuttu ja turvallinen tie onnelliseen loppuun. Jännitystä on haettu sukuaarteen etsinnästä, ja romanssit pursuavat ovista ja ikkunoista. Vaikka romaani oli ns valmiiksi purtu, se ei käynyt tympeän tyhmäksi, mikä on hyvä veto kirjailijalta. Tämä lukukokemus toi velloville ajatuksilleni tarpeellisen huilaustauon kultaisin reunuksin. Siispä suosittelen! Ja huomio huonosilmäiset: fontti ja sisennykset helpottavat meidän lukemistamme!!
tiistai 3. marraskuuta 2015
Mikko Porvali : Sinisen kuoleman kuva
Suosittu tietokirjailija Mikko Porvali on vihdoin julkaissut ensimmäisen romaaninsa, Sinisen kuoleman kuva!!! Tämä on Karelia Noir-sarjan ensimmäinen osa. Ainakin minä jo ehdin marisemaan, eikö Porvali kokeilisi kykyjään tällä saralla. Nyt odotus palkitaan mielenkiintoisella ja valtavirrasta poikkeavalla rikosromaanilla. Nykypäivän dekkareiden vauhtiin tottuneilla voi hieman hermo mennä Porvalin hitaampaan kerrontatyyliin, mutta mielestäni tyyli sopii juuri kirjan aikakauteen - 1920-lukuun. Lisäksi onhan Porvalin saatava maustaa romaaninsakin sillä valtavalla tietomäärällä, mitä hänellä on! Teksti ei silti mene nippelitiedon kylvyksi.
Eletään siis sisällissodan jälkeistä aikaa, jolloin Suomessa poliisivoimat järjestäytyvät uusiksi. Kieltolaki synnytti salakuljetuksen kulta-ajan, ja on myös kommunistien kuriireja, sisällissodan orpoja, sotaveteraaneja, katkeroituneita ihmisiä....Tähän soppaan Viipurin maisemissa saapuvat tuoreet komisariot Jussi Kähönen ja Salomon Eckert. Hyvin ystävystyneet nuoret miehet tutustuvat vauhdilla poliisin vaaralliseen työhön, kun heidän työkaverinsa murhataan selliin. Asia paisuu suuremmaksi ja vakavammaksi kuin kukaan olisi ikinä voinut kuvitellakaan. Poliisin henki on halpa, ja kirja pohjautuukin poliisisurmien osalta tositapahtumiin!
Viipuri elää hektisesti idän ja lännen törmäyspaikkana ja pirtusodan taistelukenttänä. Tämän ja sen ajan poliisintyön kuvaajana Porvali loistaa. Juoni on hyvin rakennettu, ja päähenkilöissä on sitä tuttuuden tunnetta, mikä tekee romaanista nautittavaa luettavaa. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville! Tätä ei tarvitse jättää hyllyyn, vaikka tavallisesti moittisi menneen ajan näkökulmaa sillä Porvali todellakin herättää henkiin 1920-luvun Suomen.

perjantai 30. lokakuuta 2015
Aino Havukainen ja Sami Toivonen : Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Tämä uutuus meni eilen iltasatuna, ja niin menivät sekä äiti että poika naurun rentouttamana nukkumaan! TatuPatu-huumori uppoaa täysin meidän perheeseen; vesi lentää silmistä, posket repee, masuun sattuu...nämä kirjat ovat myös aikuisille, ehdottomasti! Sanoilla leikittely, kuvien pienet yksityiskohdat, oivaltava huumori - ah!
Uutuus vie meidät joulutunnelmiin. Pojat eivät tiedä joulusta oikein mitään, ja he saavat kutsun ystävänsä Veeran luo. Mutta kuinka ollakaan, pojat eksyvät väärään taloon ja siitä alkaa tapahtumaketju, mikä pitää otteessaan kuin parhain dekkari! Joulupukki ja joulukuusi menevät pallopäiltä sekaisin, ja sotku senkin paranee. Muistakaa kaikki piristää itseänne lukemalla tämä; ei ikärajaa!!! Oma ehdoton suosikkini on seuraava viisaus: "Minä poltan joulukynttilöitä molemmista päistä saavuttaakseni maksimaalisen joulutunnelman!" Vai olisiko paras sittenkin se lipeäkalalta tuoksuva kynttilä....

tiistai 27. lokakuuta 2015
Mikaela Strömberg : Sophie
Finlandia-ehdokas Strömbergin uutuus perustuu tositapahtumiin. Historiallinen romaani Sophie kuvaa värikkäästi papin tyttären, Sophie von Behsen, elämää. Sophien elämänkaari kuvataan syntymästä Pietarissa vuonna 1828 kuolemaan Lapinjärvellä 1886. Hän elää erikoisen elämän, jonka kulkuun vaikuttaa voimakkaasti 15-vuotiaana koettu romanssi tulevan tsaarin kanssa. Kiireellinen avioituminen, lapsien syntymä, muutto Suomeen - rankkoja asioita nuorelle naiselle ajassa kuin ajassa.Strömberg kuvaa ihmisiä lämpimän ironisesti hyveineen ja vikoineen, eikä kirjasta puutu elämän ilojen tai surujen kuvausta! Kirjailijalla on omanlaisensa tyyli: ajassa hypähtelevä, turhia selittämättä. Myös lauserakenne aiheutti minulle pieniä ajatuskatkoja, mutta tarina piti otteessaan. Monia historiallisia romaaneja lukeneena pidin tarjoiltavasta näkökulmasta. Suosittelen!
Halldòr Laxness : Jäätikön jumalat
Tässäpä Nobelisti, jota voi lukea ihan tällainen tavallinen tallaajakin! Jäätikön jumalat ilmestyi vuonna 1968, jolloin Laxness oli Nobelinsa jo saanut (v.1955). Islanti näkyy vahvasti tässä romaanissa; luonto tuntui ja näkyi, samoin kuin Islannin rikas tarujen perintö. Juonen perusydin on selvä: Jäätikön juuren seurakunnan pappi ei ilmeisesti hoida tehtäviään. Piispa lähettää tarkistusmatkalle nuoren lukeneen miehen. Hänen tulee raportoida asioista vain faktat kertoen; siunattu piispa tekee omat johtopäätöksensä. Tällainen selkeä asettelu helli nykyajan lukijaa, sillä miten usein kirjailijat tekevätkään sotkuisia vyyhtejä laittaen lukijaparan haukkomaan tuskaisesti henkeä! Tätä voi lukea rentona takkatulen ääressä vilttiin kietoutuneena, koira jaloissa, pöydällä ehkä kuumaa juotavaa.
Jäätikön jumalat tarjoaa lukijalleen viiltävää huumoria ja suuria viisauksia. Laxness hymyilee ihmiskunnalle, ja kiepauttaa romaaninsa lopun sadun kaltaiseen usvaan. Laxness osaa sanoa paljon vähillä sanoilla. Mieleen jää erityisesti naisen ja miehen välisen tilanteen kuvaus seuraavasti: "Ja tällä yhdellä kosketuksella hän otti minut kokonaan." Suosittelen kaikille lukeville ihmisille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)