sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras

Minua harmittaa, ja paljon. Nyt olen lukenut tämän kirjan, eikä sitä ekaa lukukertaa saa uusittua! Kadehdin teitä, joilla se on vielä edessä. Jo romaanin kansi saa odotukset korkealle, voi tytöt ja pojat! Vaikkei aihe kiinnostaisi, käykää katsomassa edes kansikuva kirjastossa tai kirjakaupassa. Shokeeraavan kekseliäs! 
Romaanin tapahtumat alkavat nykyajassa, kerronnan pääpainon ollessa kuitenkin vuoden 1942 kesäkuussa. Hitler änkeää marsalkka Mannerheimin syntymäpäiville, kaikkihan me olemme ne valokuvat nähneet: kiusaantuneen näköinen Mannerheim, ekstaasissa oleva Hitler. Niiden valokuvien ja ainutlaatuisten ääninauhojen perusteella eräs rehtori päättää tutkia, mitä tuolloin oikeasti tapahtui. Siitä tehdään myös elokuva. Tämä siis on eräänlainen kehys itse pääasialle, Mannerheimin 75-vuotisjuhlien kululle seurauksineen ja tarkoituksineen. Fiktio ja fakta sekoittuvat nautittavalla tavalla, eikä kirjaa  malttaisi laskea käsistään. Suomen armeijan kerma pyörii ja hyörii legendan ympärillä, presidentti Ryti on selvä kakkosmies. Suuret persoonat nokittelevat toisiaan, ja tärkeistäkään sota-asioista ei aina pysty/uskalla puhua suoraan. Kuka tarkoittaa mitäkin ja mikä asia onkaan tärkein? 
Tätä kirjaa todellakin suosittelen!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti