maanantai 4. elokuuta 2014

Hanne-Vibeke Holst : Mitä he toisilleen tekivät

Tämä Tanskassa todella suosittu kirjailija miellytti minuakin. Vuonna 2013 suomennettu romaani kulkee kahdessa aikajanassa, menneessä ja nykyhetkessä. Tarinan ydin on kuvaus monen sukupolven elämään vaikuttaneista tapahtumista. 1940-luvun Tanskan maaseudulla koetaan raskaasti miehitysaika. Thorvald Tholstrup saarnaa kirkossaan lähimmäisenrakkaudesta ja vastuusta niin innostavasti, että suosiostaan innostuneena hän liittyy vastarintaliikkeeseen. Vaimo ja lapset jäävät sivuseikaksi, Tanska tarvitsee sankariaan. Thorvald ei vielä tiedä, että seuraavat kolme sukupolvea kantavat hänen tekojensa seurauksia, tavalla tai toisella.


Kirjailija kuvaa henkilöitään todella ymmärtävästi; välillä teki mieli iskeä kirjan kannet kiinni kun teot kävivät niin itsekkäiksi tai epäitsekkäiksi. Ilkimys, nynny - näitä nimityksiä mielessäni käytin. Onneksi en vetänyt hernettä nenään lopullisesti, vaan luin romaanin loppuun. Viimeiset luvut ovat huikeita! Seuraava lainaus kuvaa hyvin koko kirjaa :" ...ettemme me sen pahempia ole kuin muutkaan perheet, joista useimmilla on omat salaisuutensa ja omat valheensa, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Me voimme sentään vedota siihen, että mitä ikinä olemmekin tehneet, mitä kurjemmin toisiamme kohdelleet, olemme aina tehneet sen rakkaudesta. Emme ole varta vasten halunneet tehdä toisillemme pahaa, vaikka se olisikin ollut lopputulos." Tilaisuuden tullen aion lukea Holstin muitakin romaaneja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti