Ruotsalaiskirjailijan esikoisromaani ilmestyi vuonna 2012 kehujen saattelemana. Romaani on positiivisesti erilainen; kirjailija ei kikkaile tekstin kanssa liikaa vaan sipaisee riveille jotain runollista kevyellä otteella, tarinaan sopivaksi. Pitkään sukupolvien ketjuun vaikuttava rakkaustarina alkaa v.1861 päättyen toisen kertojaminän elämänsuunnan löytymiseen v.2002. Kerronta kulki kahdessa aikatasossa, menneessä ja tässä hetkessä. Se toi jotain hyvällä tavalla dekkarimaista jännitystä kaihoisalle tarinalle. Hienoa, että kirjailija valitsi tapahtumaympäristöksi saamelaisten maailman. Se toi ihanaa taianomaisuutta sivuille sekä valotti paljon ainakin minulle vieraaksi jäänyttä kulttuuria. Wennström kertoo hyvin arkipäiväisin huomioin, miten rajusti ja epäoikeudenmukaisesti saamelaisten elämä muuttui vuosikymmenten kuluessa. Kirjailijalla on myös psykologista silmää osoittaa, miten erilailla ihmiset voivat suhtautua muutoksiin ja pettymyksiin. Itse romaanin juoni on kaihoisan kaunis ja riipaiseva, kirja ei todellakaan ole mikään välipalaromsku!
Kirjan luettuani tuntui ensin, että se loppui kesken mutta hetken mutusteltuani ymmärsin, ettei tämä tarina kaipaa (yli)selittävää päätepistettä. Näin taika säilyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti