Anna Jansson : Hämärän lapset

Neljästoista Maria Wern-dekkari ei petä. Jansson ei junnaa, vaan laittaa tapahtumat kypsymään viihdyttävällä vauhdilla sekä Marian yksityis että työelämässä. Vaikka en ole lukenut kaikkia sarjan osia, pysyn hyvin kärryillä suhdekiekuroissa. Rikoskomisario on tavallinen, inhimillinen nainen jonka on selviydyttävä samanaikaisesti monesta: velipuoli ilmestyy, äiti kuolee, esikoisella on ongelmia, varkausaalto vyöryy, ensin kuolee vanhus, sitten tyttö... Lisäksi pitäisi selvitä häävalmisteluista sekä miehen ovelasta exrakkaasta, jolla ei tunnu olevan kaikki kohdallaan. Ja yhtä äkkiä kaikki on samaa vyyhtiä, ja Maria joutuu pelkäämään pahinta...
Parasta kirjassa on rikoskomisarion tavallisuus, tuttuus naisena ja äitinä. Tietysti minua kutkutti myös juonen ydin : vuonna 1945 saapuneen pakolaislaivan lastina oli sekä natseja että keskitysleireiltä selvinneitä. Kenen puolella kalastajakylän asukkaat ovat? Kuka tekee mitäkin, kuka kiristää ketäkin? Vai onko kaikki vain onnetonta sattumaa? Kannattaa lukea!!

Boualem Sansal : Hyvitys

Kun kerran rankempi vaihde meni päälle niin jatketaan sillä...Vuonna 2008 ilmestynyt palkitun algerialaiskirjailijan teos perustuu tositapahtumiin. Päähenkilöinä ovat  Algeriasta Pariisin lähiöön muuttaneet veljekset Rachel ja Malrich, joiden isä on saksalainen ja äiti algerialainen. Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle miesten vanhempien kuollessa väkivaltaisesti. Sen jälkeen vanhempi veli saa tietää isänsä olleen natsi, jolla oli jotain tekemistä keskitysleirien kanssa. Rachel etsii yksin vastausta isänsä menneisyyteen, menettää kaiken uskonsa elämään päätyen itsemurhaan. Valmistautumaton Malrich saa kaiken niskaansa kerralla. Hän päättää selviytyä asian kanssa, sekä estää joukkotuhon tapahtumista uudelleen. Siinä juoni tiiviisti.


Reiluun 200 sivuun mahtuu paljon tärkeää, ajankohtaista asiaa ja viisautta. Sansal on Algerian merkittävimpiä nykykirjailijoita rohkeutensa sekä kauniin, sovittelevan tyylinsä takia. Teksti on välillä jopa runollista, ainakin minun sieluuni.Tämä teos on Algeriassa kielletty, sillä se kertoo maassa 1990-luvulla käydystä sodasta ja vertaa islamismia holokaustiin. Mutta Sansal käsittelee muitakin aiheita. Mikä on vanhempien vastuu teoistaan suhteessa omiin lapsiin? Mitä fundamentalismi tekee ihmiselle? Millainen on maahanmuuttajan sielunmaisema? Mitä kaikkea ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä? Ja miksi? Milloin on aihetta tuntea syyllisyyttä?


"Olemme vain varjoja ja kohinaa toinen toisillemme." Soisin kaikkien lukevan tämän kirjan, kiitos.

Liisa Rinne : Odotus

Liisa Rinteen esikoisromaani käsittelee adoptiota eri näkökulmista. Tiesin ettei romaanista selviä ilman kyyneleitä, mutta sivujen vähyydestä (181 sivua) johtuen ajattelin kestäväni aiheen raskauden. Eli mikään kevyt kesäromaani tämä ei ole, vaan suru ja kaipaus ovat vahvasti esillä joka lauseessa. Silti kirja antoi minulle tunteen olemassaolon ja elämän tarkoituksen ihmeellisyydestä. "Joskus kauan sitten sinä annoit minulle nimeksi Silja. Sitä ei saa koskaan pyyhittyä pois."


Päähenkilönä on esikoistaan odottava Emilia, joka vahingossa saa tietää olevansa adoptoitu. Nykyhetki on Emilian aikuisuudessa, mutta menneisyys käydään läpi hieman poukkoillen ajasta toiseen. Tyylivalinta käy raskaaksi, kun aihekin on mammutin kokoinen. Henkilöiden ajatukset ja teot ovat varsin ennalta arvattavia (tuttujakin?), mutta Rinne on kirjoittanut kauniisti vaikeasta aiheesta.

Kristina Ohlsson : Daavidintähdet

Tämän tuoreen dekkarin äärellä meinasivat kynteni lyhetä; niin jännäksi meni. Tavallisesti kaihdan romaaneja, joissa lapset ovat pelinappuloina, mutta tässä oli sitä jotain etten voinut kuin lukea loppuun. Tämä on Fredrika Bergman-sarjan viides osa, enkä ole aiempia lukenut (Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat, Paratiisiuhrit). Hyvin silti kärryillä pysyi henkilöiden, tapahtumien ja kemioiden suhteen.
Daavidintähdet sekoittaa hienosti henkilökohtaiset tragediat menneisyydestä, politiikan, historian sekä vanhan myytin Paperipojasta. Tukholman juutalaisyhteisöä järkyttää kolme murhaa. Murhia tutkitaan ensin erillisinä tapauksina, mutta kauhukseen siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht joutuvat miettimään onko Tukholmaan saapunut sarjamurhaaja. Miten asiaan liittyy Mossadin agentiksi paljastuva turvallisuusneuvonantaja Efraim Kiel? Miksi yksi Ruotsin suojelupoliisin päälliköistä, Eden Lundell, kalpenee kuullessaan Kielin nimen? Ja miten Israel on kaiken keskiössä? Raamatusta tuttu sananlasku alkaa pian soimaan tutkijoiden mielessä....
Tämä romaani on ehdoton dekkareiden lukijoille, suosittelen!!

Anneli Kivelä : Taikatemppuja Katajamäellä

Tässä jo kymmenes osa Katajamäki-sarjaan! Kirjailija on mielestäni säilyttänyt tasonsa hyvänä, eikä toistoja häiritsevästi ole. Uusia juonia kylän elämässä piisaa, eikä surujakaan kaihdeta. Maalaisromanttinen miljöö ja tapahtumat säilyvät raikkaasti romaanin sivuilla, mitkä hupenevat nopeasti lukijan laittaessa muun maailman ulkopuolelle ja antautuu mukavan viihdyttävälle lukuhetkelle. Täydellistä kesäviihdettä!

Veera Vaahtera : Onnellisesti eksyksissä

Tässä romantiikkaa huumorilla höystettynä! Emma on gradua vaille maisteri, jonka elämä junnaa paikoillaan vailla todellista päämäärää. Ystävä Sanni lupautuu henkilökohtaiseksi sparraajaksi, ja ainakin gradun teko saa vauhtia. Kadehdittava määrä sulhasehdokkaita pistää arkea kuitenkin sekaisin, eikä mummukuumeinen äiti auta asiaa. Moni varmasti löytää itseään Emman ajatuksista ja tekemisistä, tai tekemättä jättämisistä! Tämän romaanin äärellä rentoutuu sopivan kevyesti!

Vera Vala : Tuomitut

Neljäs Arianna de Bellis-romaani sai minut sellaiseen otteeseen, etten voinut muuta kuin lukea sen yhtenä päivänä. Viihdyttävää, jännittävää, tasokasta. Juoni oli hyvin rakennettu; jännitys säilyi loppuun saakka, ja ainakin minä lankesin ansaan jos toiseenkin. "Aijaa, se olikin tuo....ei kun.." Sukulaistytön katoaminen, pappien murhat, Vatikaanin kunnia - kaikki nuo kietoutuvat hiljalleen samaan umpisolmuun, mitä sisarukset ratkovat tahoillaan. Ariannan pappisveli Ares saa nyt suuren roolin, ja hänessä onkin paljon mielenkiintoista. Ariannan oman elämän koukerot selviävät yhtä hitaasti/antaumuksella kuin edellisissäkin osissa. Juuri tuon takia uuden lukijan kannattaa ehdottomasti lukea sarja järjestyksessä!! Ja saa sarjan fanin kirkumaan: Rodolfo vai Bartolomeo?!?!??? Ja mikä osuus Legio Sacrorumi-järjestöllä on Ariannan elämään?!
Erityiskiitos fontin koosta; tällainen huonosilmäisempi lukija voi ahmaista romaanin kerralla, kun fonttikoko on kohdillaan! Kirjailija oli mielestäni sopivasti hieman vähentänyt ruoka-, maisema-, historia-yms kuvauksia, mikä sai tarinan kulkuun lisävauhtia. Tätä sarjaa ei voi kuin suositella!