Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Lukupiirin toinen nobelistikirjailija oli Hemingway, romaanina Vanhus ja meri. Sivumäärällä tämäkään ei ollut pilattu, mutta teksti on painavaa ja täynnä tunnetta. Kyyneliltä ei nytkään vältytty, mutta tunnelma lopussa oli vähemmän raskas kuin Steinbeckin Helmessä. Unelmat, rakkaus, luonto, elämän kiertokulku - siinä pääteemoja ainakin minun mielestäni. Pääosassa tässäkin köyhä kalastaja. Yksinäinen vanhus on saanut huonon kalaonnen päälleen. Nuoren pojan luottamus ja ihailu valaa uskoa ja ajaa vanhuksen kauas merelle. Siellä tapahtumat saavat suorastaan raamatulliset mittasuhteet. Lukija jyrsii kynsiään; ehtiikö vanhus saaliineen rantaan ennenkuin kaikki on mennyttä. Silti, oliko kaikki kuitenkaan turhaa? Onko kokemus saaliin saantia tärkeämpi? Ja mikä elämässä on tärkeää, tarvitseeko ihminen unelmia sekä mikä on lähimmäisen uskon merkitys? Vanhuksen suhteessa luontoon sekä kalastukseen oli jotain hämmentävän tuttua. Sitten tajusin, kuvaus sopii omaan appiukkooni Alpoon! Kiitos Ernest!! Terveiset teille molemmille sinne pilvien päälle!

John Steinbeck: Helmi

Soinin kirjaston lukupiiri valitsi lokakuun lukemiseksi kaksi klassikkoa. Toinen, Steinbeckin Helmi herätti meissä kaikissa ihailua, haikeutta, ihmetystä ja osassa myöskin surua. Tämä ei kuulu miellyttäviin tai helppoihin lukukokemuksiin. Tämä on suuri ja tunteikas romaani; silmäkulmat kostuvat ja välillä ainakin minua suututti niin että teki mieleni heittää kirja ikkunasta pimeään! Mielestäni Steinbeck onnistuu kuvaamaan loistavasti juuri ihmisen sielun rumuutta. Kuvaus sosiaalisista luokista, ahneudesta, valkoisen ihmisen turhasta ylemmyyden tunteesta - kaikki tämä mestarillisesti sekä yhä ajankohtaisesti kuvattuna hieman reiluun sataan sivuun!

Juoni lyhykäisyydessään on seuraava: köyhä kalastaja Kino löytää simpukasta suuren helmen juuri kun sitä kipeimmin kaipaa. Esikoista on purrut skorpioni, mutta kaupungin lääkäri ei suostu hoitamaan jos ei ole tarjota rahaa korvaukseksi. Kinon löydöstä lähtee heti uutinen kiertämään pitkin kaupunkia, ja se vaikuttaa ihmisiin yllättävän samalla tavalla: kuinka minä voisin hyötyä helmestä? Tunnelma on verkkainen mutta silti intensiivisen tiheä kuin trillerissä ikään; kuinka kaikki päättyy? Ja silti, tässä kirjassa on jotain kaunista! Lue, ihastu, mieti, mykisty!

Anita Brookner: Hyvää seuraa

Tämä vuonna 1987 ilmestynyt romaani vaatii tietyn mielentilan, jotta kirjailijan tarjoama maisema avautuu. Syksyn ensimmäisen Soinin lukupiirin luettava pisti miettimään ihmisen yksinäisyyttä/ulkopuolisuutta, suojautumiskeinoja, rakkautta, ystävyyssuhteiden muotoutumista...Brookner ei esitä ajatuksiaan valmiiksi purettuina, vaan laittaa lukijan miettimään esimerkiksi kuka käytti hyväkseen ketäkin ja että kumman naisen elämä oli vain esitystä.
Puolan juutalaisen perheen ainokainen Anita Brookner syntyi Britanniassa vuonna 1928. Taidetta opiskellut ja opettanut ulkopuolisuutta aina tuntenut nainen alkoi kirjoittamaan romaaneja vasta viisikymppisenä, mutta sitten sitäkin ahkerammin. Raja-aitoja kaatanut Brookner antaa ainakin tälle romaanille samalla feministisen ja silti naista hereille ravistavan hengen. Itsenäistä naista ihaillaan, mutta samalla alleviivataan mitä uhrauksia nykynainen tekee ollakseen mukamas tasavertainen miehen kanssa. Tyyli on psykologisen tarkka ja surullinenkin, mutta huumorin piikkejä löytyy. 
Romaanin päähenkilö on itsenäinen Rachel, jonka elämä kietoutuu hiljalleen hieman nuoremman naisen, Heatherin, perheen ympärille. Heather tekee valintoja mitkä ravistelevat suloiset, turvalliset rutiinit raiteiltaan. Romaanin lopussa lukija joutuu kysymään, kuka tarvitsikaan ketä noin tuhottoman paljon! Suosittelen tämän palkitun kirjailijan romaania sellaiseen hetkeen, kun on sekä aikaa että hermoja mietintä- ja pureskeluhetkiin!

Frank McDonough: Gestapo: natsi-Saksan salaisen poliisin historia

Tämä viime vuonna ilmestynyt, nyt suomennettu tietoteos on sekä kriitikoiden että tavallisten lukijoiden ylistämä. Itsekin liityin kiittelijöiden kuoroon heti ensi riveiltä lähtien. Napakka ja silti kattava, perusteltu ja vanhempiin tutkimuksiin hyvin viittaava teos kertoo yksittäisten esimerkkien kautta Gestapon ja Saksan kansalaisten yhteiseloa alkukuohunnoista katkeraan (?) loppuun saakka. Tuo kysymysmerkki selittyy, kun olet lukenut kirjan viimeisen luvun, Gestapo tuomiolla. Suurin järkytys oli McDonoughin tekemä yhteenveto nostetuista syytteistä ja tuomioista verrattuna tekijöihin. Miksi-kysymys odottaa yhä vastausta. Suosittelen; lue edes se viimeinen luku!

Julian Fellowes: Belgravia

Downton Abbeyn tekijän romaani. Tarvinneeko tämä historiallinen rakkausromaani sen pitempää mainospuhetta!?! Nyt eletään 1800-luvun keskivaihetta, mutta muutoin romaanin kulku ei poikkea hyvästä, vanhasta, viihdyttävästä reseptistä. Suosittelen tätä ihanaa pakomatkaa omasta arjesta: varma onnellinen loppu!!!

Winston Graham : Ross Poldark: Namparan herra

Jotkut romaanit kestävät aikaa mielettömällä tyylillä. Meinasin tippua nojatuolista tajutessani, että alkuteos on ilmestynyt vuonna 1945! Siis vuonna 1945!! Lukemani romaani on painettu vuonna 1977, ja nyt ilmestynyt uusin painos kantaa nimeä Ross Poldark: Kapinallinen. Kirjasarjasta on tehty tv-sarja, ja uusin BBC:n kuvaus nähdään syksyllä Suomessa. Eli tuplasyy lukea Poldark-saaga!
Tätä ei voi kuin suositella historiallisten romaanien lukijoille! Kaikki on mielestäni hienosti tasapainossa: on historian- ja ympäristön kuvausta, petosta, romantiikkaa, onnea, surua...Päähenkilö, Ross Poldark, ei ole kiiltokuvamainen sankariprinssi vaikka pelastaa kotitilansa lisäksi muutaman ihmishengenkin. Muutkaan romaanin henkilöt eivät ole yksiselitteisiä, vaan todellisen tuntuisia ihmisiä hyveineen ja puutteineen. Ehdottomasti suosittelen!

Care Santos : Suklaan maku

Espanjalaiskirjailijan ensimmäinen suomennettu romaani lupasi paljon upealla kannellaan, nimellään sekä takakannen esittelyllään. Alku olikin mukavaa luettavaa. Mutta sitten minua alkoi tympimään naispäähenkilön petturuus ja päättämättömyys (olkoon kyseessä sitten miten ihanat miehet!!). Lopullinen niitti oli siirtyminen 100 vuotta taaksepäin, syynä kankeaakin kankeampi side, kaakaokannu. Juoni tuntui harvinaisen kömpelöltä sekä väkinäiseltä, ja se vain paheni loppua kohti. Mielestäni voit käyttää aikasi muuhun romaaniin kuin tähän!