maanantai 31. heinäkuuta 2017

John Boyne: Poika vuoren huipulla

Tämä on niitä kirjoja joiden jälkeen täytyy pitää lukutauko. Juoni ja kirjoitustyyli tekivät sellaisen vaikutuksen, etten oikein osaa sitä sanoiksi pukea. Päähenkilönä on alussa vain 7-vuotias Pierrot, joka jää orvoksi 1930-luvun Pariisissa. Hän joutuu jättämään parhaan ystävänsä, Anshelin, joutuessaan orpokotiin. Siellä ei tarvitse kauan kärsiä, sillä isän sisko, saksalainen Beatrix, saa luvan työnantajaltaan ottaa poika luokseen. Hiljalleen lukijalle alkaa selvitä tädin isäntä. Hiljalleen lukija ymmärtää etteivät kaikki ole samalla puolella siinäkään talossa. Hiljalleen kaikki huomaavat Pierrotin muuttuvan todellakin Pieteriksi. Boyne piirtää julman tarkasti, mutta inhimillisesti, miten ihmisluonto muovautuu ja ottaa vaikutteita helpoimmin vahvemmaltaan. Joko peittääkseen omia heikkouksiaan tai traumojaan, puutteitaan tai ruokkiakseen omaa nälkäistä sisintänsä. Loppu oli huikea, Boyne vaihtaa tyylikkäästi kertoja-minää, ja lukija huokailee. Tämä ei ole mikä tahansa romaani, tämä on huikea ja tarpeellinen muistutus oikean ja väärän ikuisesta väännöstä, ja joskus niiden hiuksen hienosta erosta. Kiitos, John Boyne!

Enni Mustonen : Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja

Mustosen uusin romaanisarja saa potkunsa Suomen kulttuurihistoriasta, vaikka tietenkin ytimenä on vahva selviytyjä, todellinen Suomi-neito. Paimentyttö (ilm.v2013), Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva sekä Ruokarouvan tytär (ilm.v2017) ovat monen lukijan suussa muuttuneet Ruokarouva-sarjaksi. Idea on loistava, sillä moni on myöntänyt oppineensa uutta ja ennenkaikkea kiinnostuneensa Suomen kulttuurihistoriasta! Topeliukset ja Sibeliukset yms yms ovatkin ihan luontevasti osa tarinaa. Loppua kohden olisi toivonut tiivistystä, tarina tuntui toistavan samoja käänteitä. Mutta se on tietysti pitkän romaanisarjan riski. Luettava setti kuitenkin. 
Olen kuitenkin lujasti sitä mieltä, että Mustosen hyvä kerronta ja ajantaju ovat parhaimmillaan Järjen ja tunteen tarinoita-sarjassa. Voi teitä onnellisia, joilla se lukukokemus on vielä edessä! Ensimmäinen osa, Nimettömät, ilmestyi v2004 . Että bon appetit vaan!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras

Minua harmittaa, ja paljon. Nyt olen lukenut tämän kirjan, eikä sitä ekaa lukukertaa saa uusittua! Kadehdin teitä, joilla se on vielä edessä. Jo romaanin kansi saa odotukset korkealle, voi tytöt ja pojat! Vaikkei aihe kiinnostaisi, käykää katsomassa edes kansikuva kirjastossa tai kirjakaupassa. Shokeeraavan kekseliäs! 
Romaanin tapahtumat alkavat nykyajassa, kerronnan pääpainon ollessa kuitenkin vuoden 1942 kesäkuussa. Hitler änkeää marsalkka Mannerheimin syntymäpäiville, kaikkihan me olemme ne valokuvat nähneet: kiusaantuneen näköinen Mannerheim, ekstaasissa oleva Hitler. Niiden valokuvien ja ainutlaatuisten ääninauhojen perusteella eräs rehtori päättää tutkia, mitä tuolloin oikeasti tapahtui. Siitä tehdään myös elokuva. Tämä siis on eräänlainen kehys itse pääasialle, Mannerheimin 75-vuotisjuhlien kululle seurauksineen ja tarkoituksineen. Fiktio ja fakta sekoittuvat nautittavalla tavalla, eikä kirjaa  malttaisi laskea käsistään. Suomen armeijan kerma pyörii ja hyörii legendan ympärillä, presidentti Ryti on selvä kakkosmies. Suuret persoonat nokittelevat toisiaan, ja tärkeistäkään sota-asioista ei aina pysty/uskalla puhua suoraan. Kuka tarkoittaa mitäkin ja mikä asia onkaan tärkein? 
Tätä kirjaa todellakin suosittelen!!!!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Henriette von Schirach: Herraskansaa - elämäni natsieliitin sisäpiirissä

Ensimmäisen kerran vuonna 1956 ilmestynyt elämänkerta herätti minussa hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta tämä on valaiseva aikalaiskuvaus vähemmän kerrotusta näkökulmasta, mutta kokoajan mieltäni kaihersi epäilys....onko tämä kirjoitettu ajatellen vain ja ainoastaan oman nimen puhdistamista? Omatunto puhtaaksi vaikka valheilla, se ideologia tuli kirjoittajalle tutuksi jo lapsuudesta. Niin tai näin, totta tai tarua, kirjassa kerrotaan vähemmän tunnetuista hetkistä juuri ennen Hitlerin valtaannousua sekä ihmeellisistä ajoista ennen loppua. Von Schirach kertoo hämmentävän luontevasti, kuinka perheet, avioparit sekä sotilaat päätyivät itsemurhaan, tai vain katosivat. Hän itse päätti elää lastensa takia.

Henrietten isä oli kuuluisa valokuvaaja Heinrich Hoffman, jonka studiossa eräs herr Adolf Hitler kävi ahkeraan. Propaganda- ja yksityistarkoituksiin otetuissa valokuvissa meni aikaa, ja Hitler tutustui läheisesti koko Hoffmannin perheeseen. Siellä hän tutustui myös Eva Brauniin. Kun Henriette meni v1932 naimisiin natsieliittiin kuuluvan Baldur von Schirachin kanssa, siteet Hitkeriin vain lujittuivat. Pieni piiri pyöri, ja lujaa pyörikin, aina vuoteen 1943 saakka. Silloin Henrietten silmät aukesivat, ainakin omien sanojensa mukaan. Juutalaisten lopullinen kohtalo selvisi hänelle, eikä hän voinut uskoa Hitlerin tietävän siitä. Luottavaisena asian korjaantumiseen Henriette puhui asiasta Hitlerille, mutta sai tämän vain suuttumaan. Silmänräpäyksessä Henriette katkaisi välinsä Hitleriin. Näin hän itse kertoo, mutta lukijan tehtäväksi jää miettiä asioiden todellinen kulku! Silti, mielenkiintoinen luettava!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Hannu Salama : Juhannustanssit

Suomen suurimman kirjasodan synnyttänyt romaani oli Soinin lukupiirin huhtikuun valinta. Romaani herätti keskustelua, muttei jumalanpilkasta johtuen (kaikki eivät edes huomanneet sitä kohtaa!). Aiheena keskiöön nousi Salaman persoona, romaanin naisten ala-arvoinen asema sekä kohtelu ja loppupuolella sattunut kolari. Huono kieli, paikoin vieraat sanat (johtuneeko tekstin iästäkään?!) sekä paikoin oksettava kiroilun ja naisen halveksunnan määrä herättivät närkästystä. Romaanin rakenne ja kertojaäänen vaihtelu, huumori, vaikuttavuus sekä pistävät huomiot sen ajan yhteiskunnasta nostavat Juhannustanssit (ilm.v1964) ehdottomasti luettavien kotimaisten listalle. Ihmisen raadollisuus sekä elämän vääjäämätön kulku lienevät olleen kirjailijan mielessä. Itselleni riemastuttavat sanavalinnat olivat mm "huomentapäiväämies", "saatanan sukupuoliatleetti" sekä "Älä kompastu kainalohikeen" !!!!! Romaani oli paikoin kahlittava, paikoin lentävä. Älä jätä lukematta! Pistää myös miettimään, miten pitäisi nyky-Suomessa kirjoittaa, jotta kirjasota leimahtaisi?

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta

Tämän teoksen novellit on salakuljetettu Pohjois-Koreasta vuonna 2014. Käsikirjoitukset on kuitenkin tehty jo 1990-luvulla, joten niitä on hellästi haudottu ja piiloteltu. Vuonna 1950 syntynyt mieskirjailija ei käytä liikoja sanoja, ei lurittele kaunopuheisesti. Teksti on täynnä tunnetta ja asiaa, kovaa todellisuutta ja toivoa, ylpeyttä ja suurta kärsimystä. Novellit kuvaavat kukin eri näkökulmista ja erilaisten tapahtumien kautta yhteiskuntaa, missä omat ajatuksetkaan eivät ole omia, salaisia. Ihmisen pitää olla varuillaan ja pelätä väärin tulkintoja joka eleestä ja sanasta. Johtaja on aina oikeassa, vaikka todellisuutta vääristelemällä. "Moinen käytös oli kuitenkin poissuljettua, sillä toisinaan myös nyyhkytykset tulkittiin kapinaksi ja ne saattoivat maksaa itkijän hengen. Sellainen oli maailma jossa hän eli. Laki vaati kansaa nauramaan kärsimyksen keskellä ja nielemään karvaimmatkin antimet."(Ote novellista Niin lähellä mutta kaukana, sivulta 135)
En pystynyt valitsemaan vaikuttavinta novellia, lemppariani. Kaikki tarinat liikuttivat, suututtivat, laittoivat huokailemaan. Ei voi olla totta! Ja silti kyllä, kyllä parasta aikaakin tämä on totta. Näin kuntavaalien alla ja sote-vouhotuksen keskellä tämä pienisuuri teos pysäyttää monin eri tavoin. En todellakaan ihmettele suurta kohinaa tämän teoksen ympärillä. Koskettaa varmasti kaikkien sydäntä sekä tiedollaan että tunteellaan! Suosittelen ehdottomasti!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Reko Lundán : Rinnakkain

Soinin lukupiirin maaliskuun kokoontuminen oli jälleen kerran täynnä puhetta, huomioita, hihkaisuja, hihittelyä, kaihoa, ihmettelyä sekä ihastusta. Jo edesmennyt  palkittu ja kiitelty kirjailija, teatteriohjaaja Reko Lundán käsitteli mielellään arkoja, vaiettuja aiheita. Tämän vuonna 2004 ilmestyneen romaanin pääteemana on perheen pään monisyinen kriisi. Vaimo aikoo muuttaa vuodeksi ulkomaille hienon pestin perässä, mustasukkaisuus nostaa päätään, rivitalon vesivahinko laajenee ja yllättäen eräs nuori nainen herättää tunteita, joita aviomies sekä kahden lapsen isä ei saisi tuntea. Eihän siinä kenekään pää kestäisi! Tämä kaikki on kerrottu vain ja ainoastaan miehen näkökulmasta. Se oli virkistävää feministipiirillemme!

Aiheet ovat siis varsin arkisia ja synkkiäkin. Mutta Lundán kirjoittaa lämmöllä, ironia riveiltä vilkkuen. Osansa saavat miehet ja naiset, avioliitto, työelämä, omistamisen hinku, uupumus, naapuruussuhteet jne. Jokaiselle lukijalle löytyy varmasti jokin tuttu juttu, mikä aiheuttaa hykerrystä. Teksti on hyvin luettavaa, mikään ei ole päälle liimattua. Hyvä lukukokemus. Lukupiiri kiittää ja kumartaa!