sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kaari Utrio teki sen taas! Historiallinen rakkausromaani, mitä ei voi laskea käsistään ennen viimeistä pistettä. Toki jälleen keskiössä kovia kokenut sankaritar yms, mutta ainakaan minä en kokenut ennalta luetun tunnetta. Ajankuvaus on niin aitoa, eri ihmisluonteiden kuvaus herkullista, juoni etenee omine koukeroineen...lukija ei voi kuin nauttia ja heittäytyä mukaan! Romaanin nimestä on käyty somessa keskustelua, mutta luettuani sen en voisi ehdottaa tuon parempaa. Hupsu rakkaus! 

lauantai 26. elokuuta 2017

Seppo Porvali: Suomen presidentit

Tämän syksyn uutuus Porvalilta on napakka kooste presidenteistämme. Porvali osoittaa lukijalle monet yhtymäkohdat eri presidenttien välillä. Henkilökohtainen elämä sekä persoonallisuus mielenkiintoisine yksityiskohtineen on selkeää ja mielenkiintoista luettavaa. Kirjan arvokaan oloiset kannet ovat hyvä täky isänpäivälahja-markkinoilla! Tietty ristiriita on sitten kirjan sisällön ulkoasussa; tekstin asettelu sivulle sekä fontin koon vaihtelu. Ilmeisesti kohderyhmänä tällaiset kaltaiseni huonosilmäiset harmaapäät? :) 

Kristian Kosonen: Taistelu Vasikkasaaresta

Lehväslaiho & kumppanit! Ei huolta, perinteinen suomalainen sotakirjallisuus ei lopu teihin! Esikoiskirjailija Kristian Kosonen sai oman isoisänsä tarinasta aiheen romaanille, mikä vakuutti ainakin minut. Toisaalta hyvin perinteistä suomalaista sotakerrontaa, mutta jotain uuttakin. Mielestäni Kosonen toi todella hyvin esiin erilaisten ja eritaustaisten miesten suhtautumisen sotaan ja sen, miten sota  muutti heidät peruuttamattomasti. Mikä on oikein ja mikä väärin tulihelvetissä, mihin nämä sotilaat jätettiin? Siinä romaanin perusasia. Vastaus on jokaisen omassa mielessä, mutta yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei taida ollakaan. Näin joutuu pohtimaan sotaoikeuden tuomarikin. Pidin erityisen paljon viimeisistä luvuista. Ja odotan seuraavaa tältä kirjailijalta! P.S. Oikolukija, tsemppiä ja tarkkuutta, kiitos!! 

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Gard Sveen: Raskaat varjot

Norjalaiskirjailijan palkittu dekkarisarjan ensimmäinen osa vie väkivaltaisesta käytöksestään kärsivän Tommy Bergmannin pään sisään. Rikostutkijan pitkäaikainen suhde on päättynyt nyrkkien heiluttelun takia, eikä tuskainen mies saa nautintoa enää edes työstään. Sitten esille tulee kaksi järkyttävää rikosta, joilla on oltava yhteys. Niin Tommy aavistaa. Palasten loksahdellessa paikoilleen hän joutuu tutkimaan Norjan vaiettua historiaa. Mitä tapahtui vastarintaliikkeelle miehityksen jälkeen? Mikä oli voittajavaltioiden osuus, entä Ruotsin? Kuka teki mitä ja miksi, sitä rikostutkija miettii menettäen jo yöunensakin. Rikoksen taustalla elävä intohimoinen rakkaus tekee Tommyyn suuren vaikutuksen; muuttaako se hänen käytöstään, se aukeaa varmasti jatkossa.
Kirjailija on työskennellyt Norjan puolustusministeriössä, ja tämän romaanin juoni pohjautuu osin tositarinaan. Se näkyy ja tuntuu, ja voin vain kuvitella kirjan aiheuttamaa kohinaa norjalaisissa! Historia on niin vahvasti esillä tässä dekkarissa, joten lukijan täytyy olla siitä kiinnostunut saadakseen tarinasta kaiken irti. Mielenkiintoinen, historiallisilla faktoilla järkyttäväkin - suosittelen!

maanantai 31. heinäkuuta 2017

John Boyne: Poika vuoren huipulla

Tämä on niitä kirjoja joiden jälkeen täytyy pitää lukutauko. Juoni ja kirjoitustyyli tekivät sellaisen vaikutuksen, etten oikein osaa sitä sanoiksi pukea. Päähenkilönä on alussa vain 7-vuotias Pierrot, joka jää orvoksi 1930-luvun Pariisissa. Hän joutuu jättämään parhaan ystävänsä, Anshelin, joutuessaan orpokotiin. Siellä ei tarvitse kauan kärsiä, sillä isän sisko, saksalainen Beatrix, saa luvan työnantajaltaan ottaa poika luokseen. Hiljalleen lukijalle alkaa selvitä tädin isäntä. Hiljalleen lukija ymmärtää etteivät kaikki ole samalla puolella siinäkään talossa. Hiljalleen kaikki huomaavat Pierrotin muuttuvan todellakin Pieteriksi. Boyne piirtää julman tarkasti, mutta inhimillisesti, miten ihmisluonto muovautuu ja ottaa vaikutteita helpoimmin vahvemmaltaan. Joko peittääkseen omia heikkouksiaan tai traumojaan, puutteitaan tai ruokkiakseen omaa nälkäistä sisintänsä. Loppu oli huikea, Boyne vaihtaa tyylikkäästi kertoja-minää, ja lukija huokailee. Tämä ei ole mikä tahansa romaani, tämä on huikea ja tarpeellinen muistutus oikean ja väärän ikuisesta väännöstä, ja joskus niiden hiuksen hienosta erosta. Kiitos, John Boyne!

Enni Mustonen : Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja

Mustosen uusin romaanisarja saa potkunsa Suomen kulttuurihistoriasta, vaikka tietenkin ytimenä on vahva selviytyjä, todellinen Suomi-neito. Paimentyttö (ilm.v2013), Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva sekä Ruokarouvan tytär (ilm.v2017) ovat monen lukijan suussa muuttuneet Ruokarouva-sarjaksi. Idea on loistava, sillä moni on myöntänyt oppineensa uutta ja ennenkaikkea kiinnostuneensa Suomen kulttuurihistoriasta! Topeliukset ja Sibeliukset yms yms ovatkin ihan luontevasti osa tarinaa. Loppua kohden olisi toivonut tiivistystä, tarina tuntui toistavan samoja käänteitä. Mutta se on tietysti pitkän romaanisarjan riski. Luettava setti kuitenkin. 
Olen kuitenkin lujasti sitä mieltä, että Mustosen hyvä kerronta ja ajantaju ovat parhaimmillaan Järjen ja tunteen tarinoita-sarjassa. Voi teitä onnellisia, joilla se lukukokemus on vielä edessä! Ensimmäinen osa, Nimettömät, ilmestyi v2004 . Että bon appetit vaan!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras

Minua harmittaa, ja paljon. Nyt olen lukenut tämän kirjan, eikä sitä ekaa lukukertaa saa uusittua! Kadehdin teitä, joilla se on vielä edessä. Jo romaanin kansi saa odotukset korkealle, voi tytöt ja pojat! Vaikkei aihe kiinnostaisi, käykää katsomassa edes kansikuva kirjastossa tai kirjakaupassa. Shokeeraavan kekseliäs! 
Romaanin tapahtumat alkavat nykyajassa, kerronnan pääpainon ollessa kuitenkin vuoden 1942 kesäkuussa. Hitler änkeää marsalkka Mannerheimin syntymäpäiville, kaikkihan me olemme ne valokuvat nähneet: kiusaantuneen näköinen Mannerheim, ekstaasissa oleva Hitler. Niiden valokuvien ja ainutlaatuisten ääninauhojen perusteella eräs rehtori päättää tutkia, mitä tuolloin oikeasti tapahtui. Siitä tehdään myös elokuva. Tämä siis on eräänlainen kehys itse pääasialle, Mannerheimin 75-vuotisjuhlien kululle seurauksineen ja tarkoituksineen. Fiktio ja fakta sekoittuvat nautittavalla tavalla, eikä kirjaa  malttaisi laskea käsistään. Suomen armeijan kerma pyörii ja hyörii legendan ympärillä, presidentti Ryti on selvä kakkosmies. Suuret persoonat nokittelevat toisiaan, ja tärkeistäkään sota-asioista ei aina pysty/uskalla puhua suoraan. Kuka tarkoittaa mitäkin ja mikä asia onkaan tärkein? 
Tätä kirjaa todellakin suosittelen!!!!