Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kaari Utrio teki sen taas! Historiallinen rakkausromaani, mitä ei voi laskea käsistään ennen viimeistä pistettä. Toki jälleen keskiössä kovia kokenut sankaritar yms, mutta ainakaan minä en kokenut ennalta luetun tunnetta. Ajankuvaus on niin aitoa, eri ihmisluonteiden kuvaus herkullista, juoni etenee omine koukeroineen...lukija ei voi kuin nauttia ja heittäytyä mukaan! Romaanin nimestä on käyty somessa keskustelua, mutta luettuani sen en voisi ehdottaa tuon parempaa. Hupsu rakkaus! 

Seppo Porvali: Suomen presidentit

Tämän syksyn uutuus Porvalilta on napakka kooste presidenteistämme. Porvali osoittaa lukijalle monet yhtymäkohdat eri presidenttien välillä. Henkilökohtainen elämä sekä persoonallisuus mielenkiintoisine yksityiskohtineen on selkeää ja mielenkiintoista luettavaa. Kirjan arvokaan oloiset kannet ovat hyvä täky isänpäivälahja-markkinoilla! Tietty ristiriita on sitten kirjan sisällön ulkoasussa; tekstin asettelu sivulle sekä fontin koon vaihtelu. Ilmeisesti kohderyhmänä tällaiset kaltaiseni huonosilmäiset harmaapäät? :) 

Kristian Kosonen: Taistelu Vasikkasaaresta

Lehväslaiho & kumppanit! Ei huolta, perinteinen suomalainen sotakirjallisuus ei lopu teihin! Esikoiskirjailija Kristian Kosonen sai oman isoisänsä tarinasta aiheen romaanille, mikä vakuutti ainakin minut. Toisaalta hyvin perinteistä suomalaista sotakerrontaa, mutta jotain uuttakin. Mielestäni Kosonen toi todella hyvin esiin erilaisten ja eritaustaisten miesten suhtautumisen sotaan ja sen, miten sota  muutti heidät peruuttamattomasti. Mikä on oikein ja mikä väärin tulihelvetissä, mihin nämä sotilaat jätettiin? Siinä romaanin perusasia. Vastaus on jokaisen omassa mielessä, mutta yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei taida ollakaan. Näin joutuu pohtimaan sotaoikeuden tuomarikin. Pidin erityisen paljon viimeisistä luvuista. Ja odotan seuraavaa tältä kirjailijalta! P.S. Oikolukija, tsemppiä ja tarkkuutta, kiitos!! 

Gard Sveen: Raskaat varjot

Norjalaiskirjailijan palkittu dekkarisarjan ensimmäinen osa vie väkivaltaisesta käytöksestään kärsivän Tommy Bergmannin pään sisään. Rikostutkijan pitkäaikainen suhde on päättynyt nyrkkien heiluttelun takia, eikä tuskainen mies saa nautintoa enää edes työstään. Sitten esille tulee kaksi järkyttävää rikosta, joilla on oltava yhteys. Niin Tommy aavistaa. Palasten loksahdellessa paikoilleen hän joutuu tutkimaan Norjan vaiettua historiaa. Mitä tapahtui vastarintaliikkeelle miehityksen jälkeen? Mikä oli voittajavaltioiden osuus, entä Ruotsin? Kuka teki mitä ja miksi, sitä rikostutkija miettii menettäen jo yöunensakin. Rikoksen taustalla elävä intohimoinen rakkaus tekee Tommyyn suuren vaikutuksen; muuttaako se hänen käytöstään, se aukeaa varmasti jatkossa.
Kirjailija on työskennellyt Norjan puolustusministeriössä, ja tämän romaanin juoni pohjautuu osin tositarinaan. Se näkyy ja tuntuu, ja voin vain kuvitella kirjan aiheuttamaa kohinaa norjalaisissa! Historia on niin vahvasti esillä tässä dekkarissa, joten lukijan täytyy olla siitä kiinnostunut saadakseen tarinasta kaiken irti. Mielenkiintoinen, historiallisilla faktoilla järkyttäväkin - suosittelen!

John Boyne: Poika vuoren huipulla

Tämä on niitä kirjoja joiden jälkeen täytyy pitää lukutauko. Juoni ja kirjoitustyyli tekivät sellaisen vaikutuksen, etten oikein osaa sitä sanoiksi pukea. Päähenkilönä on alussa vain 7-vuotias Pierrot, joka jää orvoksi 1930-luvun Pariisissa. Hän joutuu jättämään parhaan ystävänsä, Anshelin, joutuessaan orpokotiin. Siellä ei tarvitse kauan kärsiä, sillä isän sisko, saksalainen Beatrix, saa luvan työnantajaltaan ottaa poika luokseen. Hiljalleen lukijalle alkaa selvitä tädin isäntä. Hiljalleen lukija ymmärtää etteivät kaikki ole samalla puolella siinäkään talossa. Hiljalleen kaikki huomaavat Pierrotin muuttuvan todellakin Pieteriksi. Boyne piirtää julman tarkasti, mutta inhimillisesti, miten ihmisluonto muovautuu ja ottaa vaikutteita helpoimmin vahvemmaltaan. Joko peittääkseen omia heikkouksiaan tai traumojaan, puutteitaan tai ruokkiakseen omaa nälkäistä sisintänsä. Loppu oli huikea, Boyne vaihtaa tyylikkäästi kertoja-minää, ja lukija huokailee. Tämä ei ole mikä tahansa romaani, tämä on huikea ja tarpeellinen muistutus oikean ja väärän ikuisesta väännöstä, ja joskus niiden hiuksen hienosta erosta. Kiitos, John Boyne!

Enni Mustonen : Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja

Mustosen uusin romaanisarja saa potkunsa Suomen kulttuurihistoriasta, vaikka tietenkin ytimenä on vahva selviytyjä, todellinen Suomi-neito. Paimentyttö (ilm.v2013), Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva sekä Ruokarouvan tytär (ilm.v2017) ovat monen lukijan suussa muuttuneet Ruokarouva-sarjaksi. Idea on loistava, sillä moni on myöntänyt oppineensa uutta ja ennenkaikkea kiinnostuneensa Suomen kulttuurihistoriasta! Topeliukset ja Sibeliukset yms yms ovatkin ihan luontevasti osa tarinaa. Loppua kohden olisi toivonut tiivistystä, tarina tuntui toistavan samoja käänteitä. Mutta se on tietysti pitkän romaanisarjan riski. Luettava setti kuitenkin. 
Olen kuitenkin lujasti sitä mieltä, että Mustosen hyvä kerronta ja ajantaju ovat parhaimmillaan Järjen ja tunteen tarinoita-sarjassa. Voi teitä onnellisia, joilla se lukukokemus on vielä edessä! Ensimmäinen osa, Nimettömät, ilmestyi v2004 . Että bon appetit vaan!

Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras

Minua harmittaa, ja paljon. Nyt olen lukenut tämän kirjan, eikä sitä ekaa lukukertaa saa uusittua! Kadehdin teitä, joilla se on vielä edessä. Jo romaanin kansi saa odotukset korkealle, voi tytöt ja pojat! Vaikkei aihe kiinnostaisi, käykää katsomassa edes kansikuva kirjastossa tai kirjakaupassa. Shokeeraavan kekseliäs! 
Romaanin tapahtumat alkavat nykyajassa, kerronnan pääpainon ollessa kuitenkin vuoden 1942 kesäkuussa. Hitler änkeää marsalkka Mannerheimin syntymäpäiville, kaikkihan me olemme ne valokuvat nähneet: kiusaantuneen näköinen Mannerheim, ekstaasissa oleva Hitler. Niiden valokuvien ja ainutlaatuisten ääninauhojen perusteella eräs rehtori päättää tutkia, mitä tuolloin oikeasti tapahtui. Siitä tehdään myös elokuva. Tämä siis on eräänlainen kehys itse pääasialle, Mannerheimin 75-vuotisjuhlien kululle seurauksineen ja tarkoituksineen. Fiktio ja fakta sekoittuvat nautittavalla tavalla, eikä kirjaa  malttaisi laskea käsistään. Suomen armeijan kerma pyörii ja hyörii legendan ympärillä, presidentti Ryti on selvä kakkosmies. Suuret persoonat nokittelevat toisiaan, ja tärkeistäkään sota-asioista ei aina pysty/uskalla puhua suoraan. Kuka tarkoittaa mitäkin ja mikä asia onkaan tärkein? 
Tätä kirjaa todellakin suosittelen!!!!

Henriette von Schirach: Herraskansaa - elämäni natsieliitin sisäpiirissä

Ensimmäisen kerran vuonna 1956 ilmestynyt elämänkerta herätti minussa hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta tämä on valaiseva aikalaiskuvaus vähemmän kerrotusta näkökulmasta, mutta kokoajan mieltäni kaihersi epäilys....onko tämä kirjoitettu ajatellen vain ja ainoastaan oman nimen puhdistamista? Omatunto puhtaaksi vaikka valheilla, se ideologia tuli kirjoittajalle tutuksi jo lapsuudesta. Niin tai näin, totta tai tarua, kirjassa kerrotaan vähemmän tunnetuista hetkistä juuri ennen Hitlerin valtaannousua sekä ihmeellisistä ajoista ennen loppua. Von Schirach kertoo hämmentävän luontevasti, kuinka perheet, avioparit sekä sotilaat päätyivät itsemurhaan, tai vain katosivat. Hän itse päätti elää lastensa takia.

Henrietten isä oli kuuluisa valokuvaaja Heinrich Hoffman, jonka studiossa eräs herr Adolf Hitler kävi ahkeraan. Propaganda- ja yksityistarkoituksiin otetuissa valokuvissa meni aikaa, ja Hitler tutustui läheisesti koko Hoffmannin perheeseen. Siellä hän tutustui myös Eva Brauniin. Kun Henriette meni v1932 naimisiin natsieliittiin kuuluvan Baldur von Schirachin kanssa, siteet Hitkeriin vain lujittuivat. Pieni piiri pyöri, ja lujaa pyörikin, aina vuoteen 1943 saakka. Silloin Henrietten silmät aukesivat, ainakin omien sanojensa mukaan. Juutalaisten lopullinen kohtalo selvisi hänelle, eikä hän voinut uskoa Hitlerin tietävän siitä. Luottavaisena asian korjaantumiseen Henriette puhui asiasta Hitlerille, mutta sai tämän vain suuttumaan. Silmänräpäyksessä Henriette katkaisi välinsä Hitleriin. Näin hän itse kertoo, mutta lukijan tehtäväksi jää miettiä asioiden todellinen kulku! Silti, mielenkiintoinen luettava!

Hannu Salama : Juhannustanssit

Suomen suurimman kirjasodan synnyttänyt romaani oli Soinin lukupiirin huhtikuun valinta. Romaani herätti keskustelua, muttei jumalanpilkasta johtuen (kaikki eivät edes huomanneet sitä kohtaa!). Aiheena keskiöön nousi Salaman persoona, romaanin naisten ala-arvoinen asema sekä kohtelu ja loppupuolella sattunut kolari. Huono kieli, paikoin vieraat sanat (johtuneeko tekstin iästäkään?!) sekä paikoin oksettava kiroilun ja naisen halveksunnan määrä herättivät närkästystä. Romaanin rakenne ja kertojaäänen vaihtelu, huumori, vaikuttavuus sekä pistävät huomiot sen ajan yhteiskunnasta nostavat Juhannustanssit (ilm.v1964) ehdottomasti luettavien kotimaisten listalle. Ihmisen raadollisuus sekä elämän vääjäämätön kulku lienevät olleen kirjailijan mielessä. Itselleni riemastuttavat sanavalinnat olivat mm "huomentapäiväämies", "saatanan sukupuoliatleetti" sekä "Älä kompastu kainalohikeen" !!!!! Romaani oli paikoin kahlittava, paikoin lentävä. Älä jätä lukematta! Pistää myös miettimään, miten pitäisi nyky-Suomessa kirjoittaa, jotta kirjasota leimahtaisi?

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta

Tämän teoksen novellit on salakuljetettu Pohjois-Koreasta vuonna 2014. Käsikirjoitukset on kuitenkin tehty jo 1990-luvulla, joten niitä on hellästi haudottu ja piiloteltu. Vuonna 1950 syntynyt mieskirjailija ei käytä liikoja sanoja, ei lurittele kaunopuheisesti. Teksti on täynnä tunnetta ja asiaa, kovaa todellisuutta ja toivoa, ylpeyttä ja suurta kärsimystä. Novellit kuvaavat kukin eri näkökulmista ja erilaisten tapahtumien kautta yhteiskuntaa, missä omat ajatuksetkaan eivät ole omia, salaisia. Ihmisen pitää olla varuillaan ja pelätä väärin tulkintoja joka eleestä ja sanasta. Johtaja on aina oikeassa, vaikka todellisuutta vääristelemällä. "Moinen käytös oli kuitenkin poissuljettua, sillä toisinaan myös nyyhkytykset tulkittiin kapinaksi ja ne saattoivat maksaa itkijän hengen. Sellainen oli maailma jossa hän eli. Laki vaati kansaa nauramaan kärsimyksen keskellä ja nielemään karvaimmatkin antimet."(Ote novellista Niin lähellä mutta kaukana, sivulta 135)
En pystynyt valitsemaan vaikuttavinta novellia, lemppariani. Kaikki tarinat liikuttivat, suututtivat, laittoivat huokailemaan. Ei voi olla totta! Ja silti kyllä, kyllä parasta aikaakin tämä on totta. Näin kuntavaalien alla ja sote-vouhotuksen keskellä tämä pienisuuri teos pysäyttää monin eri tavoin. En todellakaan ihmettele suurta kohinaa tämän teoksen ympärillä. Koskettaa varmasti kaikkien sydäntä sekä tiedollaan että tunteellaan! Suosittelen ehdottomasti!

Reko Lundán : Rinnakkain

Soinin lukupiirin maaliskuun kokoontuminen oli jälleen kerran täynnä puhetta, huomioita, hihkaisuja, hihittelyä, kaihoa, ihmettelyä sekä ihastusta. Jo edesmennyt  palkittu ja kiitelty kirjailija, teatteriohjaaja Reko Lundán käsitteli mielellään arkoja, vaiettuja aiheita. Tämän vuonna 2004 ilmestyneen romaanin pääteemana on perheen pään monisyinen kriisi. Vaimo aikoo muuttaa vuodeksi ulkomaille hienon pestin perässä, mustasukkaisuus nostaa päätään, rivitalon vesivahinko laajenee ja yllättäen eräs nuori nainen herättää tunteita, joita aviomies sekä kahden lapsen isä ei saisi tuntea. Eihän siinä kenekään pää kestäisi! Tämä kaikki on kerrottu vain ja ainoastaan miehen näkökulmasta. Se oli virkistävää feministipiirillemme!

Aiheet ovat siis varsin arkisia ja synkkiäkin. Mutta Lundán kirjoittaa lämmöllä, ironia riveiltä vilkkuen. Osansa saavat miehet ja naiset, avioliitto, työelämä, omistamisen hinku, uupumus, naapuruussuhteet jne. Jokaiselle lukijalle löytyy varmasti jokin tuttu juttu, mikä aiheuttaa hykerrystä. Teksti on hyvin luettavaa, mikään ei ole päälle liimattua. Hyvä lukukokemus. Lukupiiri kiittää ja kumartaa!

Timur Vermes: Täällä taas

Tämä maailmanmenestykseen noussut kirja ilmestyi jo vuonna 2012, ja suomennos vasta 2016. Voisi jopa sanoa että jokseenkin häpeällistä, sillä niin erityislaatuista, harvinaista, hauskaa, tarkkanäköistä, ällistyttävää ja herättävää tekstiä tämä on! Jos viikko sitten minulle olisi sanottu, että luen hihkuen ja naurun kyyneleitä pyyhkien poliittisen satiirin, olisin tuumannut höpöhöpö. Nyt voin sanoa, että luinpa tuossa yhden elämäni mielenkiintoisimman kirjan. Hihitin, käkätin, pyrskähdin, hohotin, hihkuin, päivittelin ja, vielä kerran, nauroin. En osaa ajatella, että tässä olisi häpäisty holokausti tai vähätelty Hitlerin tekoja. Tämä kirja näyttää ihmisen tyhmyyden, ennalta-arvattavuuden sekä ahneuden. 
Niin, mistä kirja kertoo? Pääosassa on kuin unesta noussut Adolf Hitler Berliinissä vuonna 2011. Nopeasti Hitler hyväksyy tilanteen ajatellen suuren kohtalon tarkoittaneen näin tapahtuvan. Ystävällinen lehtikioskin pitäjä auttaa häntä, ja koska luulee kyseessä olevan näyttelijän, soitto tuotantoyhtiöön heittää vastaheränneen Hitlerin televisioon. Yhtiön väki luulee palkanneensa koomikon, joka elää rooliaan 24/7, ja Hitler taas ajattelee hänelle tarjottavan poliittista valtaa kuin tarjottimella. Upea sekasotku on valmis, mutta silti asiat etenevät uskottavasti. Historiaa ja tämän hetkistä elämää Hitlerin silmin peilattuna. Tuloksena on hätkähdyttäviä huomioita, ei siis mitään  helppoa nauruhöttöä. Pysähdyin monesti miettimään kesken lukemisen, että näinhän se on ja miten se on mahdollista yms, päätäni raapien. Monessa kohdin tuli mieleeni rapakon takana valtaan noussut tokaisuineen...
Tästä on myös tehty saman niminen elokuva. Uskokaa, tämä on luettava!!!

Vilmos Kondor: Budapestin varjot

Jos pidät Philip Kerrin dekkareista, tässä on samanlaista herkkua tarjolla! Unkarilainen dekkaristi, joka kirjoittaa salanimellä ja sijoittaa tarinansa 1930- ja 40-lukujen Budapestiin, eli ei ihan keskiverto kamaa. Vuonna 2012 suomennettu viisiosaisen Budapest noir-sarjan avaus, Budapestin varjot, on saanut jo jatkoa: Budapestin synnit, Budapestin vakooja sekä uusin Budapestin raunioissa. Pääosassa on maailmalta kotiutunut rikosreportteri Zsigmond Gordon, jota ei kiinnosta politiikka, vain rikokset. Kun Unkarissakin alkaa Hitlerin ideologia kiinnostamaan, tosin suurelta osin kommunismin pelon vuoksi, nämä kaksi aihepiiriä alkavat sekoittumaan harmittavalla tavalla. Niin toimittajien kuin poliisien on kuljettava taiteillen politiikan kiemuroissa, koska kansaa on kuitenkin palveltava, oli tilanne mikä tahansa. Aloitusosan juonta vie eteenpäin sivukujalta löydetty ilotytön ruumis. Kun paljastuu, että kyseessä on juutalaisperheen ainoa lapsi, Gordon ymmärtää (tosin ihanan feministisen tyttöystävänsä avulla!) että jutussa on jotain paljon paljon muuta. Oman ja läheistensä hengen uhalla Gordon päättää ottaa asiasta selvää. Yllätyksenä tulee ettei poliisia kiinnosta asia ollenkaan. Gordonin apuna on onneksi tyttöystävän lisäksi unohteleva, marmeladeja keittelevä isoisä sekä aina valmis taksikuski. 
Historia ja jännitys sekoittuvat todentuntuisesti, ja minun oli luettava romaani saman päivän aikana. Tarinaa ei oltu venytetty turhaan ja fonttikoko hyväili jälkikaihisia silmiäni. Lisäksi sen ajan yhteiskunnan suurta muutosta on tuotu hyvin ja asiantuntevasti esille; historia tuntuu heräävän henkiin romaanin sivuilla. Tästä marssin kirjastoon hakemaan toista osaa!!

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Viime vuonna suomennettu, vuonna 2013 ilmestynyt historiallinen rakkausromaani muutti eilisen suunnitelmani. Ajattelin vain hieman aloittaa tätä yli 600 sivuista romaania, mutta en voinut jättää  kesken joten luinpa loppuun asti. Luulen että monelle käy samoin. Jotain erityisen kutkuttavaa ja romanttista tarinassa oli. Jännärimäistä tunnelmaa toi erään lapsen katoaminen vuosikymmeniksi, sekä yllättävästi käyttäytyvä lordi. Kyseessä on siis riipaiseva rakkaustarina 1920-luvun Iso-Britanniassa sekä Intiassa. Donald ja Anahita ovat kotoisin täysin eri maailmoista, mutta siitä huolimatta he päättävät elää elämänsä yhdessä. Kuinka kaikki voikaan mennä pieleen! Kaunis rakkaustarina muuttuu tragediaksi, mutta elämän on jatkuttava. Asiat uinuvat parin sukupolven ajan, mutta sitten 100-vuotias Anahita päättää ojentaa kirjeen Arille, jonka on etsittävä kadonnut lapsi. Ari kohtaa amerikkalaisen filmitähden, joka kipuilee huumekoukussa olevan sulhasen sekä oman menneisyytensä kanssa. Milloin on aika unohtaa, ja milloin on parempi etsiä vastauksia jopa oman henkensä uhalla? Tarinassa liikutaan useammalla aikatasolla, mutta ne ovat selkeästi erotettu toisistaan joten lukunautintoa se ei syö! Lukijan on ahmittava tekstiä; on saatava selville tapahtumat, syyt ja seuraukset. Suosittelen, ja muistakaa nenäliinat tätä lukiessanne! 

Anne Mattson: Tellervo Koivisto - elämäkerta

Tässä monien odottama uutuus!! Itse olen ihaillut rouva Koivistoa pikkutytöstä lähtien. Hänestä huokuu nöyryyttä ja arvokkuutta, hiljaista viisautta ja silmien pilkettä. Tyylikäs, virheetön, silti lämmin. Tämän kirjan jälkeen tiedän että hänellä on myös taito ironiaan, mutta yllättäen paljastui myös epävarmuus ja (liiallinen) vaatimattomuus. Välillä kirjailija pohtii mielestäni liiankin tarkasti Tellervon valintojen taustoja ja seurauksia. 
Kirja alkaa perusteellisella selvityksellä Kankaanrannan suvun elosta ennen suurnaisemme syntymää. Samalla viitataan koko Suomen tapahtumiin. Kun päähenkilömme saadaan koulutielle, lukija voi todeta että NYT se alkaa! Tellervon kouluaika ei ollut todellakaan helppo, vaan hyvin traumaattinen erään pastorin ja opettajan vuoksi. Nämä tapahtumat olivat sysäys ajoittaiselle aikuisiän masennukselle, mikä ilmenee itkukohtauksina ja päänsärkynä. Varsinkin kotirouvan elämän sisällön niukkuus toi identiteettikriisin. Älykäs nainen ei onneksi nainut ketä tahansa heppua, vaan juuri Mauno Koiviston. Hän tuki vaimoaan tämän kirjoitustyössä sekä yllätysloikassa eduskuntaan. Tellervo Koivisto pohtii ja ratkoo asioita kirjoittamalla. Pakinat ja kirjeet ovat loistava lisä kirjaan valokuvien lisäksi. Todellinen helmi on Maunon erokirje eräälle Barbaralle kihlauduttuaan Tellervon kanssa. Itkin, niin ihana, hellyttävä ja aito! Parhaita hetkiä oli "linnatuomion" ajan kuvaukset. Niitä olisi varmasti ollut enemmänkin, kenties oman kirjan verran!? Koivisto-ilmiön selvitys oli tarpeellinen; mikä oli/on koko perheen suosion salaisuus? Käy myös selväksi, että ilman "Manun Tellervoa" Mauno ei luultavasti olisi ollut Manu. Lue, niin tiedät! Suosittelen!!

Minna Canth: Työmiehen vaimo / Vanha piika

Suomen ensimmäiseksi feministiksi tituleerattu Minna Canth (1844-1897) eli 53 elinvuottaan kadehdittavan täysillä ja tehokkaasti. Tämä liikenainen, kirjailija, lehtinainen, 7 lapsen yh, yhteiskunnallinen vaikuttaja sekä uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjä oli hedelmällinen valinta Soinin lukupiirille! Sen ajan työväestön ongelmat, avioliittoinstituutio, perhe, naisen asema - kyllähän moisista aiheista puhetta syntyy. Ja oli myös mielenkiintoista vetää yhteys ja vertaus nykyhetkeen; mitkä asiat loppujen lopuksi ovat muuttuneet??!!
Näytelmä Työmiehen vaimo sai meidät lähes raivon partaalle! Risto nai kauniin ja varsin varakkaan (omalla työllään säästänyt) Johannan. Heti papin aamenen jälkeen mies alkaa käyttää valtaansa. Johannassa herää kapinamieli, mutta ympäröivät naiset tyrmäävät hänet. Tämä on osasi nainen! Rahat menevät, Risto laiskottelee ja juo (mikä työmies?!), Johanna työskentelee, sairastelee ja synnyttää heiveröisen pojan. Tapahtumat etenevät kuin jännärissä ikään, ja loppu on kolkko, katkera. Vaikka teksti oli näytelmän muodossa ja sen ajan kieltä, lukukokemus oli mielenkiintoinen, ravisteleva, puhutteleva. Se on myös loistava kuvaus juomisen kurimuksesta sekä juopon selitystaidoista. Yksi Canthin sydämen asioista olikin juuri raittius. 
Kertomuksia sisältää tarinan Vanha piika. Tässä nuori neito kokee suuren onnen, tanssin suuriruhtinaan kanssa. Loppujen lopuksi tämä kunnia koituu naisen turmioksi, koska hän vertaa tähän kaikkia kosijoitaan. Ylpeys ja varmuus ylivertaisen sulhon saapumisesta vievät haaveilevan neidon mielen sekaisin. Kun hän herää tilanteeseensa, liian myöhään, "hurja neiti" huomaa..."tyhjäksi oli myrsky lakaissut hänen aivonsa." Edessä oli yksinäisyys, pilkka ja köyhyys. Avioliitto määritti naisen aseman ja mahdollisuudet täysin tuon ajan yhteiskunnassa. Vaikka aihe ja tarina ovat synkkiä, niin Canthin ironinen sävy tuo siihen huvittavuutta. Tästä kirjasta on hyvä napata tekstejä, kun haluaa pysähtyä painavan tekstin ääreen! Kaikesta huokuu syvä eettinen asenne, mutta sen tämä suurkirjailija osaa tehdä realismin tuoman tyylin mukaisesti. Näin asiat vain ovat! Canthilla oli myös halu ravistella, joten hän käytti paljon ääriesimerkkejä ja yllättävän värikkäitä sanoja. Toki kielemme on tuosta ajasta paljon muuttunut, ja sen takia lukeminen pysähteli välillä, mutta silti - suosittelemme!

Pirjo Tuominen : Hiljaiset huvimajat

Kotimaisten historiallisten romaanien Grand Old Lady teki sen jälleen! Tampereen seudulle keskittyvä romaanisarja saa alkunsa 1900-luvun Lappeenrannasta. Alku tuntui todella tavanomaiselta tarinalta: nuori nainen jää yksin maailmaan vanhempien kuoltua, ja joutuu kiertämään sukulaiselta sukulaiselle ennen täysi-ikäiseksi tuloa. Hän joutuu salaamaan varallisuutensa, sillä ahneita hyväksikäyttäjiä piisaa. Kun nämä tutut elementit hyväksyy ja kestää, tarina lähtee ihan mielenkiintoiseen liitoon. Yllätyksiä Tuominen osaa kyllä järjestää hahmoilleen. Selostuksia sen ajan politiikasta ja muista historiallisesti tärkeistä tapahtumista piisaa, mutta ne eivät varmasti ole kellekään liian pitkiä. Romaani loppuu aikaan ennen kansalaissotaa, ja jään odottamaan innokkaasti mitä Marialle silloin kuuluu! Enni Mustosen kirjoittamasta tähän aikaan sijoittuvasta sarjasta onkin aikaa, joten tämä on tarpeen!!

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Vuonna 2015 suomennettu romaani hurmasi! Jos kaipaat ei imelää romantiikkaa elämää kokeneiden ihmisten äänin kerrottuna, tämä on nappivalinta!! Tai no, yksi lälly imelyys löytyy: päähenkilöiden nimet ovat Laurent ja Laure....Eli naiselta varastetaan laukku, mies löytää sen. Tämä eronnut kirjakauppias päättää pienen tuumailun jälkeen etsiä laukun omistajan, koska sisältö on varmasti rakasta. Valokuvia, koru, muistikirja, peili - kaikki esineet tuntuvat rakastetuilta ja tärkeiltä. Mitä enemmän Laurent pohtii omistajaa, sitä läheisemmäksi nainen tulee. Tämä tuntematon nainen saa hänen tyttöystävänsä mustasukkaiseksi, ja jättämään hänet! Kun Laurent saa vihdoin laukun omistajan nimen selville ja saapuu tämän ovelle, edessä on järkyttävä yllätys. Tuntemattomasta syystä Laurent valitsee valheen totuuden sijaan, mikä ensin saa Laurentin ihastumaan Laureen entistä enemmän, mutta sen jälkeen häpeä saa vallan ja kaikki tuntuu olevan ohi ennen kuin alkoikaan. Mutta sitten kaiken tietävä sivullinen laittaa asioihin vauhtia...
Pidin paljon romaanin kompaktista koosta (alle 200 sivua), rosoisista ja epätäydellisistä henkilöistä, joita elämä on lyönyt kanveesiin. Pidin epäröinnistä, heittäytymisestä, rohkeudesta. Löytyi huumoria ja Nobel-kirjailija. Ja taisin itsekin ihastua tuohon pariisilaiseen kirjakauppiaaseen, joka uskoo sielunkumppanin löytymiseen. Joskus.
Suosittelen lämpimästi!!

Mari Jungstedt : Kesän kylmyydessä

No nyt sen tein! Jungstedtin dekkarit ovat pyörineet käsissä useasti, mutta aavistus koukuttavuudesta pisti minut odottamaan "sitten kun on aikaa". Gotlanti-sarjan ensimmäinen osa, Kesän kylmyydessä (v2003), on juuri niin hyvää luettavaa kuin odotinkin. Seuraava täytyy saada heti! Mitään kauhean erilaista/erityistä en keksinyt verrattuna muihin ruotsalaiskirjailijoihin, mutta jotain suurta ja omaa Jungstedtilla ehdottomasti on. Tietysti Gotlannin saari on tapahtumaympäristönä hyvä mauste. Rikoskomisario Anders Knutas on leppoinen ja symppis perusruotsalainen. Hänen tiiminsä esiteltiin, muttei tuotu esille ketään erityisesti. Luvut ovat lyhyitä tai todella lyhyitä, mikä tekee lukemsesta nopeaa ja helppoa. Silti kyse ei ole liirumlaarumdekkarista, vaan juoni kiemurteli ja jännitys tiivistyi nautittavasti. Herkkiksenä pidin murhia todella verisinä, mutta hei Niina, ehkä se kuuluu asiaan  😂. Pystyin kuitenkin jatkamaan lukemista, mikä ei aina ole itsestään selvyys! Juonesta en kerro mitään etten vain pilaa kenenkään iloa, mutta luvassa on lapsuuden traumoja, viileitä avioliittoja, mustasukkainen poikaystävä, vikittelevä opettaja sekä kaukaisia vanhempia. Ja eikun lukemaan!!

Taavi Soininvaara: Venäläinen vieras

Romaani (ilm.v2016) on 12-osa kirjailijan Arto Ratamo-sarjaan. En ole lukenut kaikkia, enkä edes järjestyksessä, mutta se ei vaikuttanut ainakaan minun lukuilooni. Eilen illalla en päässyt nousemaan keittiön pöydän äärestä ennen kuin viimeinen lause oli luettuna. Soininvaara osaa tehdä juonesta niin uskottavan, Suomen arkea ja todellisuutta esitellen, että läheltä liippasi etten soittanut presidentti Sauli Niinistölle että hei, sun ministereitäsi kiristetään!!
Keskiössä on venäläislähtöinen miljonääri Arkadi Akulov, jonka suvun historia velvoittaa ja painaa tekoon mikä voi koitua Suomen tuhoksi. Ratamo pääsee/joutuu pääministerin kuolemaa tutkivaan ryhmään. Pian selviää, että kyseessä on tilattu murha. Kuka, miksi, mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuka on jo idän mahdin alla, ja kuka pysyy isänmaan puolella hinnalla millä tahansa. 
Vaikka tapahtumat ovat suuria ja paikkana on Suomi, teksti ei tunnu epäuskottavalta missään vaiheessa. Taustatyö on tehty, koukerot selvitetty. Asemasta tai omaisuudesta huolimatta kaikki ovat vain ihmisiä heikkouksineen. Se tuntuu olevan Soininvaaran lohduttava viesti meille tavallisille, pienille lukijoille. Ja asioiden ratkettua heitetään vielä yksi yllätys...Tämä on kaikkien kotimaisten dekkarien ystävien luettava!

Kate Morton : Salaisuuden kantaja

Tämän romaanin paksuutta (reilu 600 sivua) ei pidä säikähtää,sillä tarina vie mennessään ja joka sivu tuo jotain uutta. Lukunopeuteni on kiitettävä, mutta kun salaisuudet alkoivat kutkuttavasti aukenemaan, toivoin hartaasti olevani nopeampi lukija! Kirjailijalla on loistava kyky: kun jokin seikka selveni, se samalla mutkisti jotain toista asiaa. Tuloksena ei ole sekavuutta, vaan lähes trillerimäisesti kolmella aikatasolla etenevä rakkaus- ja selviytymistarina, jonka lukeminen oli nautinto. Kertojaäänet ja -tasot olivat selkeitä ja perusteltuja, en muuttaisi mitään. Paitsi yksi asia keljutti: jatkuva tupakointi. Ei siinä mitään, mutta pitikö todellakin kirjoittaa jokainen savuke ja henkäys paperille!?
Asioita kerrotaan lähinnä suositun brittinäyttelijän, Laurel Nicolsonin, suulla. Laurel on kuitenkin vain salaisuuden selvittäjän roolissa. Äidinsä kuolinvuoteen äärellä muistot valtaavat mielen. Kaikki ei täsmää, jotain puuttuu ja ylimääräistäkin ilmestyy Dorothyn huokaillessa viimeisillä voimillaan nimeä Jimmy. Laurelin isän nimi ei ole Jimmy, eikä Vivienkään kuulu tuttavien joukkoon. On palattava sota-ajan Lontooseen, poikkeusoloihin jolloin kaikki tuntuivat elävän hetkessä. Laurel selvittää asiaa veljensä kanssa pala palalta, nimi nimeltä. Kenties veljen lapsuuden tuskaiset panajaiset saavat selityksen. Vai löytyykö jotain sellaista, mikä vain lisäisi tuskaa...
Tämä on namupala lukijoille, jotka nauttivat mielen sopukoihin (ja pommitusten raunioiden) hautaantuneista salaisuuksista, suuresta rakkaustarinasta sekä ihmismielen koukeroista.

Takashi Hiraide: Kissavieras

Myös kriitikkona ja runoilijana tunnettu japanilainen Hiraide (synt.v1950)  on hurmannut maailmalla v2001 ilmestyneellä romaanillaan. Vuonna 2016 suomennettu kirja on mielenkiintoinen ja haikea matka Japanin kulttuuriin, lähiöelämään, suuriin ja pieniin elämänmuutoksiin. Alku hämmentää tarkoilla, karttamaisilla selostuksilla asuntoalueelta. Päätähden, Chibin, astuessa näyttämölle kertomus herää henkiin. Teksti kuvailee tarkasti myöskin ympäröivää puutarhaa kasveineen ja eläimineen. Hiraide muistuttaa lukijaansa, kuinka kaikki kaunis onkin tässä ihan lähellä, käden ulottuvilla. Kun vain huomaamme sen! 
Kolmikymppinen pariskunta elää hiukan jämähtänyttä elämäänsä, kunnes naapurin poika saa itselleen löytökissan. Kaunis, pieni Chibi kissa tietää arvonsa, ja ottaa koko naapuruston reviirikseen. Eräänä päivänä se tyynesti tassuttelee pariskunnan taloon, kuin itsestään selvänä asiana. Nainen ihastuu kissaan heti, ja tarjoaa ruokaa ja petipaikkaa. Chibi on kuin kahden kodin loukussa oleva avioerolapsi. Chibistä tulee pian olennainen osa heidän elämäänsä, mutta silti se pitää kissamaisen coolisti välimatkaa ihmisiin. Pariskunnan vuokraisäntä kuolee, ja heidän on etsittävä uusi asunto. Mutta kuinka erota rakkaasta kissasta? Kohtalo ratkaisee asian, ja kaikki on toisin. 
Soinin lukupiiri suosittelee lämpimästi tätä pientä suurta kirjaa (150sivua), kun kaipaat liikahdusta sydämeesi sekä ajateltavaa.