torstai 19. helmikuuta 2015

Michael Ridpath : 66 pohjoista leveyttä

Tämä on toinen osa brittiläiskirjailijan luomasta Magnus Jonson sarjasta. Ensimmäinen, Varjojen saartama, ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Itseltäni se meni ohi, silti hyppy suoraan uusimpaan romaaniin ei kärsinyt yhtään. Päähenkilönä on Islannissa syntynyt, mutta Bostonissa aikuistunut Magnus. Rikollisjengiltä suojelua tarvitseva poliisi on saanut siirron Reykjavikiin. Talouselämän romahdus on ajanut kansan kaduille, ja sitten pankkipomoja löytyy kuolleina sieltä täältä...Politiikka tunkeutuu poliisien tutkintatyöhön, eikä tilannetta helpota se että yhtä äkkiä asia koskeekin myös Ranskaa ja Iso-Britanniaa. Aavistukset ja omat johtopäätökset vievät Magnusta eteenpäin. Samalla hän pohtii isänsä murhaa, mikä on edelleen ratkaisematta. Magnuksen tavatessa sukulaisiaan menneisyydestä nousee johtolankoja, mutta myös toinen murha. Asia tuntuu selvemmältä kauheudestaan huolimatta: joku sukulaisista on tehnyt kaksi murhaa. Kuka, milloin ja miksi? Vaikka kirjassa on useampi murhamysteeri ja vieläpä välillä käydään menneisyydessäkin, juoni pysyy hyvin kasassa. Lukemisen ihana ihmeellisyys teki sen minulle taas : erään syyllisen nimen paljastuttua menin kananlihalle!!!!Suosittelen jännityksen ystäville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti